Filter
Släktforskning, lokalhistoria
Filter
Ensimmäinen maininta nykyisin Pertunmaan kuntaan, aikaisemmin Mäntyharjuun kuuluneen Höltän kylän vanhimmasta tunnetusta asukkaasta, koko kylän kattaneen Höltän tilan isännästä …
"Koululaukkusi ei paina lainkaan, askeleesi ovat kepeät, kiipeät syliini, kerrot iloiset uutiset. Riemumme on yhteinen."Kylä muistaa -kirja kertoo elämästä kylänraiteilla, muistoja …
Kirjan valokuvat ovat etupäässä Yrjö Kortelaisen ottamia, mukana on myös kuvia Geologian tutkimuskeskuksen hienosta kokoelmasta, lisäksi mukana on Bertil Öhmanin, Aulis Hämäläinen, …
Helsingin Ruoholahdessa, Länsiväylän vierellä, Lapinlahden entisen sairaalan, Hietaniemen hautausmaan ja Salmisaaren voimalan naapurissa on pieni saari, Sulhanen. Saarella oli …
Sukutarina kertoo ylhäisaatelistotaustasta. Tutkija Kaarlo Wirilander viittaa Hillebrandt-sukuun tutkimuksessaan "Suomen upseeristo 1700-luvulla" tässä tutkimuksessa hän toteaa …
Kirjaan on koottu kertomuksia vanhoista lehdistä Venäjän Lapista ja sen lähiseuduilta, kuten Vesisaaresta, Vienasta, Paanajärveltä, Inaris- ja Petsamosta ym.
Torkon maja oli opettaja Martti Mannerin mökki Suomussalmen Hossassa vuosina 1956-2012. Sen tarina koostuu otteista mökin päiväkirjoista ja valokuvista, jotka kirjoittaja on …
Pysyvä asutus alkoi levitä Tarvasjoen latvavesien erämaihin 1300-luvun alussa. Neljän vuoden verovapauden turvin uudisasukkaat rakensivat talonsa ja raivasivat ensimmäiset peltonsa …
Suomen sotien 1939-1944 karjalainen siirtoväki asutettin muuanne Suomeen. Teoksessa seurataan Muolaan kunnan asukkaiden vaiheita ja heidän kulttuurinsa kohtaamista hämäläisen …
Tämä kirja on yksi näkökulma Rauhanturvaajan työstä kirjeenvaihdon, operatiivisten viikko- ja kuukausikatsauksien ymv. tiedostojen tukemana