Filter
Regionala och lokal självstyrelse
Filter
Audiator-yhtiöiden julkaisemassa Tarkastuslautakunta osana kunnan valvonta- ja arviointijärjestelmää - tehtävät muuttuvassa kuntaympäristössä -kirjassa käsitellään muun muassa:- …
Tampereen toimintamalli on eräs 2000-luvun radikaaleimmista kunnallishallinnon uudistuksista. Tampereen kaupunki otti vuonna 2007 käyttöönsä yhtä aikaa pormestarimallin, …
On kulunut 90 vuotta siitä, kun suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden kunnallisvaaleissa. Naisten edustus kunnanvaltuustoissa on kuitenkin ollut jatkuvasti …
Kuntaliiton sivistyspoliittinen ohjelma - Kommunförbundets bildningspolitiska program
Kuntahallinto on paikallishallintoa perusmuodossaan. Voisi kuvitella, että kuntahallinnossa on - ainakin pienissä maaseutukunnissa - halu puhaltaa yhteen hiileen. Ja että siinä …
Kunnat tekevät sekä kuntalaisten hyvinvoinnin että paikallisen elinvoiman kannalta tärkeitä ja kauaskantoisia päätöksiä. Toimintaympäristö asettaa entistä moniulotteisempia …
ARTTU2-ohjelman tutkimuksia nro 5. Raportissa tarkastellaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelua ja toimeenpanoa kuntien näkökulmasta.
Muutoksenhakuopas 2020 on tarkoitettu käytännön käsikirjaksi kuntien ja kuntayhtymien henkilöstölle ja luottamushenkilöille. Julkaisussa on paitsi lainsäädännön soveltamisohjeita …
Käsikirja on tarkoitettu kunnan luottamushenkilöille ja henkilöstölle tukemaan käytännön työskentelyä kunnan hallinnossa. Kuntaa koskeva sääntely koskee sellaisenaan myös …
Miten kuntalaiset arvioivat kunnallisia palveluja ja kunnan päätöksenteon toimivuutta? Millaisina he näkevät mahdollisuutensa osallistua ja vaikuttaa? Kokevatko he …