Filter
Presentböcker
Filter
Vuosi 1973 oli monessa suhteessa käänteentekevä. Vietnamin sota oli päättymässä, mutta samaan aikaan Lähi-idän selkkaukset kärjistyivät ja synnyttivät öljykriisin. Suomessakin …
Vuonna 1943 maailmansota alkoi kääntyä akselivaltojen tappioksi. Saksa oli häviämässä sodan, ja Suomen oli pyrittävä rauhaan. Pula oli lähes kaikesta: elintarvikkeista, vaatteista …
Juhani Töytäri kokosi myönteisiä, innostavia ja hyödyllisiä ajatuksia lahjaksi opintonsa päättävälle ja ammattiin valmistuvalle opiskelijalle. Mukana on kokonainen aarreaitta myös …
Vuonna 1972 Vietnamin sota jatkui ja alkoi herättää yhä enemmän vastustusta ympäri maailman. Pohjois-Irlannissa käynnistyi väkivallan kierre ja ympäri maailmaa tehtiin paljon …
Vuosi 1963 muistetaan presidentti Kennedyn murhasta ja Englannin Liverpoolin lahjasta maailman nuorisolle: The Beatles oli syntynyt. Suomessakin elettiin hurjan musiikkibuumin …
Vuosi 1962 oli täynnä suurvaltapolitiikan luomaa jännitystä. Kuuban ohjuskriisi ajoi Neuvostoliiton ja Yhdysvallat ydinsodan partaalle. Algeria itsenäistyi pitkän sisällissodan …
Vuonna 1982 Mauno Koivisto valittiin tasavallan presidentiksi, ja poliittiseen keskusteluun ilmestyi uusia sanoja, kuten jalasmökki ja rötösherrat. Myös naapurimaassa valta …
Vuonna 1953 edellisvuoden olympia- ja Armi-huuma pitivät edelleen mielialan korkealla, vaikka työttömyys oli noussut korkeaksi. Kansakoulujen alaluokilla oli ahdasta, kun suuret …
Vuosi 1961 oli suurten uutisten vuosi. Neuvostoliittolainen Juri Gagarin kävi ensimmäisenä ihmisen avaruudessa, John F. Kennedystä tuli Yhdysvaltain presidentti, Berliinin muuria …
Ainutlaatuinen lahja tänä vuonna 61 vuotta täyttäville. Roppakaupalla nostalgiaa niin syntymävuodelta kuin ensisuudelmienkin ajoilta.