Omvårdnad
Filter
Kirja on mielenkiintoinen kokonaisuus yhdistävästä lääketieteestä. Kirjassa kerrotaan kuinka hoitotyössä voi helposti yhdistää kahta toisiaan tukevaa hoitomuotoa. Hammaslääketiede …
Tämän oppaan kirjoittaminen on lähtenyt käytännön tarpeesta koota yksiin kansiin käytännön ohjeita avustamistilanteisiin, joita hoiva-avustajat, omaishoitajat ja vammaisten …
Luovan toiminnan hyödyntäminen omassa työssä ei edellytä erityistä taiteellista lahjakkuutta - vain halua kokeilla ja soveltaa. Tämä kirja on ensimmäinen kokoomateos musiikkiin, …
Ihmisten välistä vuorovaikutusta voisi verrata tanssiin, jossa toista osapuolta kutsutaan tietynlaisiin askelkuvioihin. Myös vuorovaikutustilanteessa toinen voi dominoida tai astua …
Terveys ja sairaudet koskettavat kaikkia mutta eivät jakaudu yhteiskunnassa tasaisesti. Niihin vaikuttavat biologian lisäksi esimerkiksi kulttuuriset, sosiaaliset, taloudelliset ja …
Työnä kuolema on Juha Hännisen pamfletti saattohoidosta ja sen liepeiltä. Se ei ole pelkästään kertomus kuolevien ihmisten hoidosta, vaan myös siitä, kuinka yhteiskunnallinen …
Kosketuksella voimme tyynnyttää, rauhoittaa, helpottaa kipua ja auttaa rentoutumaan. Se lohduttaa vaikeissakin elämäntilanteissa.Tässä teoksessa tartutaan rohkeasti ammatillisen …
Opas hoiva-avustajille on suunniteltu ensisjaisesti ikäihmisten välittömässä asiakastyössä toimiville avustajille ja henkilökohtaisille avustajille. Ensimmäisessä luvussa kuvataan …
Onnistunut imetys -kirjassa pohditaan laajasti imetyksen etuja sekä äidin että vauvan kannalta. Kirjan avulla voi kehittää imettävän äidin ohjauskäytänteitä neuvolassa, synnytys- …
Masennus on Suomessa merkittävä kansanterveysongelma, jonka esiintyvyys on yleistä ja koskee kaikkia ikäryhmiä. Se on yksi keskeisistä painopistealueista sekä perusterveydenhuollon …