Filter
Läsålder / nivå
Filter
Onni-poika matkustaa Lappiin.Rakastetun kirjasarjan kolmastoista osa kertoo talven riemuista.Onnin perhe matkaa junalla pohjoiseen, koska Onnin äitiin on iskenyt …
Television huippusuositut kissasisarukset seikkailevat jälleen kirjassa.Killi ja Kiki päättävät ryhtyä taidemaalareiksi ja pistää pystyyn ihan oman näyttelyn. Kaikki ei kuitenkaan …
Rakastetun Onni-poika -sarjan osat 4-6 koottuna yhdeksi kirjaksi. Kirjs sisältää tarinat: Onni-poika menee päiväkotiin, Onni-pojasta tulee isoveli sekä Onni-poika ja hirveä …
Vihreäsilmäinen lohikäärme Uutu on melkein vauva vielä, lohikäärmeeksi pieni ja pullea. Se osaa jo monenlaisia lohikäärmetemppuja, mutta vielä on paljon opeteltavaa. Joitakin …
Hurmaavasti kuvitettu lastenkirja oravaperheen valmistautumisesta talveen.Sadun muotoon puettu tarina kertoo luonnosta ja vuodenkierrosta eläinten silmin.Olli ja Oili Orava asuvat …
Televisiosta tutut kissasisarukset seikkailevat nyt myös lastenkirjoissa.Killi ja Kiki on alun perin supersuosittu animaatiosarja, jonka tekijöihin kuuluu mm. Emmy-palkinnon saajia …
Tietokonepelien lumoissa.Sanna Pelliccionin valloittavan Onni-poika-sarjan kymmenennessä osassa tartutaan lähes kaikkien perheiden puheenaiheeseen: pelin huumaan.Plääh, Onnilla on …
Televisiosta tuttu suosikkisarja Moksun paja ilmestyy nyt myös ihastuttavana kirjana.Moksu on jänöjussi. Se on aitoa puuvillaa, ja sen sisällä on olkia.Eräällä kesälomareissulla …
Lystikäs kertomus Jänön mielikuvituksellisesta matkasta unten maille.On hiljainen yö, mutta Jänö ei saa unta. Kun patjalla pyöriskely ei tuota tulosta, Jänö miettii missä uni …
Hupsulan huvipuiston takana, piilossa kallion sisällä on puuvillaisen Moksu-pupun paja. Yhdessä virkattujen hiiriveljesten Hekan ja Tahmon kanssa Moksu auttaa huvipuistoon …