Konst & Musik
Filter
436-sivuisessa kirjassaan Pekka Perko kuvaa omasta kuoronjohtajan näkökulmastaan tarkasteltuna lehtileikkein, valokuvin ja monenlaisin muisteloin Lopen Opiston yhteyteen 1974 …
Tämä kirja esittelee Purasen taidetta (KUVA) ja runoja (SANA) Laakkosen runotuotannosta 2018-2019.Reijo Puranen syntyi Lapissa ja muutti Pellosta Hyvinkäälle 1980-luvun alussa. …
Me Rean kanssa olimme haaveilleet pitävämme nappinäyttelyn. Sen toteuttamiseen meni monen monta vuotta. Tämä kirja kertoo kaikesta siitä mitä yhdessä koimme, siitä, kun pidimme …
Tussimaalauksia ja -piirroksia sekä tankarunoja toisiaan täydentävässä vuoropuhelussa. Tehosteena luonnonvärit ja teemana saariston luonto.
Tietokirjailija (FM) ja runoilija Merja Forsell on kirjoittanut elämänmakuista lyhytproosaa. Teos on sukellus mielikuvien nostalgiseen maailmaan. Miten muistot kuultavat meitä. …
Kirjassa käsitellään ootraus ja mukailutekniikkaa. Kerrotaan hieman tekotavan historiasta sekä opastetaan ootrauksen saloihin.
Alussa on tekotaiteen, tieteen ja arjen luovuudessaTAITEEN VÄLTTÄMÄTTÖMYYDESTÄTaiteen harjoittamisen mutta myös taiteelliselle elämykselle antautumisen alussa on teko, olkoon tuo …
Nurmo on peltolakeuksien ja myös metsien entinen kunta Etelä-Pohjanmaalla Länsi-Suomessa. Kärkitussi ja akvarellipensseli etsiytyvät sen kyliin. Nurmonjoen rantamaisemien kauneus …
Runo- ja valokuvakirja, kuten nimikin sanoo, sisältää runoja ja valokuvia. Molempia itse kirjassa on 25 kappaletta. Kaikki ovat kirjoittajan omia kirjoituksia ja valokuvia.Kirja on …
Kultainen talja sisältää kuvia ja kertomuksia ympäri maailmaa. Kuvaaja Lasse Ansaharju on erikoistunut katukuvaukseen, kuvat ovat satoa hänen matkoiltaan.SusuPetal on sanoittanut …