Filter
Konst & Musik
Filter
Postmodernin tanssin käsite ei koskaan saavuttanut jalansijaa Suomessa, vaikka siihen liitettävät käsitykset kehosta, tanssista ja tanssijuudesta ovat vaikuttaneet voimakkaasti …
Tanssintutkimuksen menetelmiä ja lähestymistapoja on ensimmäinen suomenkielinen oppikirja tanssintutkimuksen menetelmistä ja tutkimisen käytänteistä. Nordic Forum for Dance …
Tragedian paikka teatteritaiteessa on ehtymätön. Se puhuttelee, koskettaa ja herättää suuria tunteita. Traagisella näyttämöllä ei leikitä. Tämä teos esittelee antiikin …
Esittävien taiteiden kentän murros ja teknologian kiihtyvä kehittyminen tuovat äänisuunnittelulle uusia mahdollisuuksia ja haasteita. Äänisuunnittelija Heidi Soidinsalon toimittama …
Master of Arts Per Roar luo väitöstutkimuksessaan dokumentaarisen menetelmän koreografian rakentamiseen. Työn koreografisessa osuudessa hän tarkastelee kolmea erilaista suremisen …
Teatterin ja esitystaiteen kenttä on 2000-luvulla monimuotoistunut huikeasti. Taiteelliset prosessit rihmastoituvat ja kytkeytyvät toisiinsa, ja omat sisäiset maailmat syntyvät …
Missä sijaitsee näyttelijän fokus näyttelemisen hetkellä? Valitseeko hän näyttelemisen kohteensa aktiivisesti itse vai antautuuko näyttelemistilanteelle ja antaa kohteen valikoitua …
Isto Turpeisen väitöstutkimuksen aiheena on pitkällisen pedagogisen kokemuksen kautta kehkeytyneen raakalauta-työtavan tarkastelu. Tämä vastaa tanssinopettajan työn kriittisestä …
Dramaturgiakirja - Kaikki järjestyy aina avaa näkökulmia esittävissä taiteissa viime vuosikymmeninä tapahtuneisiin murroksiin. Teksti- ja tarinakeskeisten paradigmojen rinnalle on …