Filter
Konst & Musik
Filter
Rakkaudesta harmonikkaan kertoo muusikko SirkkaKelopuron elämästä harmonikan soittajana. Hän rakastui harmonikkaan yhdeksänvuotiaana ja on elänyt suomalaisen harmonikan historiaa …
Elämä laulu laululta on perinpohjainen kuvaus tammikuussa 2016 edesmenneen rock-ikonin urasta, joka alkoi vuonna 1964 ilmestyneestä esikoissinglestä Liza Jane ja päättyi 2016 …
Tamperelainen Radio 957 oli yksi ensimmäisistä vapaista radioasemista kun paikallisradiotoiminta alkoi Suomessa vuonna 1985. Ensimmäisen lähetyksensä samana vuon na tehnyt kanava …
Tämä teos on lajissaan ensimmäinen: kirja Suomen räppäävistä naisista!Kirjaan on haastateltu 27 räppäriä, naista. He kertovat, keitä artisteja he ovat lapsena kuunnelleet ja mistä …
Marilyn, Syksyn sävel, Viidestoista yö, Ei elämästä selviä hengissä... 1990-luvun alkuun tultaessa Juice Leskinen oli muuttanut suomalaisen rock-musiikin. Hän täytti 40 vuotta ja …
Tähdet meren yllä -kirja kertoo suomalaisen tangon tarinan keskittyen 60-luvun kultakaudelle. Se esittelee ilmiötä niin jokamiesluokan tanssina kuin monikerroksisena kulttuurisena …
Marimekon ihmeellinen historia. Kaunistelematta ja täynnä herkullisia tarinoita.Kun Jackie Kennedy vuonna 1960 pukee ylleen punaisen mekon, suomalaisesta firmasta tulee …
Hurriganes tarjosi YYA-ajan Suomessa omatekoisen tulkinnan Amerikasta ja rock 'n' rollista. Yhtye levitti vahvistimiensa eteen Yhdysvaltojen lippuja, ajeli 50-luvun jenkkiautoilla …
Sen piti olla mahdotonta. Niin kirjailija George R. R. Martin kaiken suunnitteli. Tulen ja jään laulu -kirjasarja ei millään ilveellä taipuisi filmattavaksi. Toisin …
Jaajon viiltävä älykkyys, Annin hersyvä salonkinauru ja Perälän nerokkuutta hipovat lausunnot ovat jo vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisessa populaarikulttuurissa. Hovimuusikon …