Filter
Juridik
Filter
Tämän väitöskirjan tutkimuskohteena on vuosina 1972-1977 työskennellyt rikosoikeuskomitea, jonka asettamisen myötä käynnistettiin neljä vuosikymmentä kestänyt rikoslain …
Suomessa otettiin syyteneuvottelu käyttöön vuonna 2015. Syyteneuvottelu tarkoittaa menettelyä, jossa rikoksesta epäilty ja syyttäjä neuvottelevat siitä, haluaako rikoksesta epäilty …
Kirja on velkaa Shakespearen Hamletille. Tragedian viidennen näytöksen alussa Hamlet on hautausmaalla, ja haudankaivaja kaivaa hautaa Ofelialle. Hamlet tarttuu lapioitaessa ylös …
- Johanna Hautakorpi: Asumispalveluyksiköissä pandemia-aikana toteutetut tapaamisrajoitukset perusoikeuksien kannalta- Tuomas Ikonen - Anna Kristiina Kokko: Salaisella …
Rikosoikeuden yhtä hyvin kuin sitä tutkivan tieteen on reagoitava aikansa haasteisiin. Kotimaisessa rikosoikeustieteessä on tarpeen pohtia sitä, mitä 1990-luvulla alkaneessa ja …
Suomessa edunvalvojina toimivat yksityiset henkilöt ja yleiset edunvalvojat. Kun henkilö toimii toisen edunvalvojana, hän on osa suomalaista edunvalvontajärjestelmää. Tehtävässään …
Valittaja tarvitsee käräjäoikeuden ratkaisuun hovioikeudelta valittamalla muutosta hakiessaan pääsääntöisesti jatkokäsittelyluvan, jotta valitus otettaisiin täystutkintaiseen …