Historia & Arkeologi
Filter
Pohjolan viikinkiajan tutkimuksessa on viimeisen 50 vuoden aikana tehty todellisia läpimurtoja. Arkeologit ja historioitsijat ovat analysoineet niin vanhoja tolpan reikiä kuin …
Aikojen alusta alkaen ihminen on etsinyt totuutta – tai sitten yrittänyt kaikin keinoin salata sen. Jo 11 500 vuotta sitten Siperian länsiosissa ihmiset kaiversivat lehtikuusen …
Tutkijoille keskiaika on yhä aikakausi, jonka tiedoissa on paljon aukkoja. Yhtäältä lähteet kertovat vallanhimoisista kuninkaista ja korruptoituneista paaveista, jotka hallitsivat …
Tutkijoille keskiaika on yhä aikakausi, jonka tiedoissa on paljon aukkoja. Yhtäältä lähteet kertovat vallanhimoisista kuninkaista ja korruptoituneista paaveista, jotka hallitsivat …
Vuoden 2019 alussa tutkijat puhalsivat uutta eloa jokaisen amatöörihistorioitsijan päiväuniin, kun he julkaisivat maailman laajimman aarrekartan. Siihen on listattu kaikki Espanjan …
Joidenkin vanhojen rikosten ratkaiseminen on osoittautunut liian kovaksi palaksi myös nykyajan oikeuslääketieteilijöille ja historioitsijoille. Tutkimusten tuloksiksi on saatu …
Joidenkin vanhojen rikosten ratkaiseminen on osoittautunut liian kovaksi palaksi myös nykyajan oikeuslääketieteilijöille ja historioitsijoille. Tutkimusten tuloksiksi on saatu …
Raamatun kirjoitukset kiinnostavat luonnollisesti uskovaisia ihmisiä, mutta myös historioitsijat ovat paneutuneet Vanhan ja Uuden testamentin maailmaan ja käyttäneet niitä lähteinä …
Raamatun kirjoitukset kiinnostavat luonnollisesti uskovaisia ihmisiä, mutta myös historioitsijat ovat paneutuneet Vanhan ja Uuden testamentin maailmaan ja käyttäneet niitä lähteinä …
Yli 200 vuoden ajan muinaisen Egyptin monumentit ovat houkutelleet Niilin varrelle tutkijoita ja uteliaita matkailijoita kaikkialta maailmasta. Pienten vauvojen muumioita ja …