Filter
Ekonomi & Management
Filter
Johtaminen on yhä useammin muutoksen johtamista. Tärkeintä on kirkkaan suunnan näyttäminen ja ihmisten saaminen mukaan muutokseen.Matti Alahuhta suuntaa sanomansa sekä johtajille …
Vaikka johtaminen ja maailma esimiehen ympärillä muuttuu, on johtamisen ympärillä ikiaikaisia kysymyksiä ja haasteita. Kokenut organisaatiopsykologi Pekka Järvinen on koostanut …
Haalimme aina vain lisää vaatteita, ja samaan aikaan luemme uutisia jätevuorista, kasvavista päästöistä ja romahtavista tehtaista. Emme osaa pitää huolta vaatteistamme emmekä erota …
Suvivirsi ja lähtö pohjoiseen. Niin alkoivat Mikan ja Amin lapsuuden kesät 1970-luvulla. Äiti Marjutilla oli hirveä polte Lappiin huuhtomaan kultaa, joten isä Riston ei auttanut …
Sankari-Suomen tyly taudinmääritys Paska Suomi on 100-vuotisjuhlien kuokkavieras, joka pilaa juhlatunnelman suoralla puheella päivänsankarin terveydentilasta. On aika pitää taukoa …
Portsareiden ammattikunta herättää voimakkaita tunteita. Heitä joko vihataan tai heistä pidetään. Kukaan ei suhtaudu näihin yötyöläisiin kädenlämpöisesti. Yön sankarit – kasvoja …
Meille valehdellaan johtajuudesta. Se esitellään selkeänä ja yksinkertaisena toimena maailmassa, jossa reseptien toimivuuteen voi luottaa, vaikka oikeasti se on vaikeaa …
Suomalaisten B2B-yritysten tuotteet ja palvelut ovat maailman parhaimmistoa. Menestykseen vaaditaan kuitenkin tänä päivänä enemmän. Asiakkaan odotukset yhteistyökumppaneille …
Kilpailu osaajista kiihtyy: osaamistarpeet muuttuvat, työmarkkinat polarisoituvat ja väestö ikääntyy. Samalla kasvavat niin työntekijöiden kuin rekrytoijien vaateet; halutaan …
Vaikka johtajat ja asiantuntijat neuvottelevat päivät päästään, harva heistä on saanut oppia neuvottelu- ja vaikuttamistaidoista eli ammattinsa ytimestä.Kirja tarjoaa konkreettisia …