Filter
Ekonomi & Juridik
Filter
Kuntajako on keskeinen hallinnollinen jako maassamme. Kunta on valtakunnan yleisen hallinnollisen jaotuksen perusyksikkö. Suomen kunnallishallinto alkoi 1860-luvulla, kun asetus …
Teoksessa tutkitaan suomalaisen tekijänoikeuden teoreettisten perusteiden muotoutumista 1800-luvun lopulta alkaen. Tarkastelun kohteena on tekijänoikeus omaisuutena, jonka …
Teoksessa tarkastellaan tavaramerkkioikeuden ja tekijänoikeuden päällekkäisyystilanteita. Tavaramerkkiä voidaan suojata sen saaman tavaramerkkisuojan lisäksi tekijänoikeudellisena …
Tämän väitöskirjan tutkimuskohteena on vuosina 1972-1977 työskennellyt rikosoikeuskomitea, jonka asettamisen myötä käynnistettiin neljä vuosikymmentä kestänyt rikoslain …
Tutkimuksessa tarkastellaan osakeyhtiön hallituksen fidusiaarisia velvollisuuksia ja niiden rikkomisesta seuraavaa vahingonkorvausvastuuta. Keskeisiä arvioitavia kysymyksiä ovat …
Rikossäännökset kirjoitetaan lähtökohtaisesti niin, että tekijöitä on vain yksi. Oletuksena on, että yksi tekijä, säännöksessä nimetön "joka", täyttää kaikki rikossäännöksen …
Suomen rikosoikeudellinen seuraamusjärjestelmä edellyttää tietyissä rikoslainsäädännön tilanteissa rikoksentekijän vaarallisuuden arviointia. Rikoksentekijän vaarallisuuden …
Suomessa otettiin syyteneuvottelu käyttöön vuonna 2015. Syyteneuvottelu tarkoittaa menettelyä, jossa rikoksesta epäilty ja syyttäjä neuvottelevat siitä, haluaako rikoksesta epäilty …
Rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Rikos ei saa kannattaa, joten hyöty on otettava pois sen saaneelta rikoksentekijältä tai muulta …
Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa on oikeustieteellinen väitöstutkimus, jossa tarkennetaan todistusoikeuden käsitteistöä ja yleisiä oppeja jäsentämällä Euroopan …