Søkt på: n n
Vi gjorde et søk på tittelen istedenfor n n som gavtotalt 22 treff
Muistojen silta : Vaasan Karjalaseura ry:n jäsenlehti 1940-1948
Muistojen silta on Vaasan Karjalaseura ry:n jäsenlehti, jonka ensimmäinen numero ilmestyi vuonna 1940 ja viimeinen tallella oleva numero on vuodelta 1948.Muistojen Silta syntyi …
Aikaan k?tketty ikuisuus
Aikaan k tketty ikuisuus runokokoelman runot avaavat ihmisyyden ja luonnon kiertokulun kauneutta arkisten tapahtumien ja luonnon vertauskuvien kautta.T m n kokoelman runoissa el m …
El?m??n seitin sis?lt?
Faktaa ja fiktiota sisältävä Elämään seitin sisältä kertoo Mervin kasvutarinan narsistin uhrista aikuisuuteen. Hannele Koivisto kuvaa henkistä väkivaltaa parisuhteissa …
Heikkoudessa H?n osoittaa voimansa
Tieto oli jo ennen meit , Sana jo i isyydess , H n sanoi olevansa heikoissa v kev . Hengellist runoutta.
Koronakriisi pienen kaupungin luottamushenkil?n silmin
”Tämähän vyöryy syliin. Koronatartuntojen määrä on tuplaantunut. Iltapäivällä Suomen hallitus pitää tiedotustilaisuuden, jossa suositellaan isojen yleisötilaisuuksien …
Uuden el?m?n alku
Terhin el m murskautuu, levi kuin korttipakka ymp riins pitkin lattiaa. H n pakenee surua ja yksin isyytt pienelle V limeren saarelle. Siell h n l yt ymm rryksen, jonka …
Pimpulankyl?n el?m??
Pimpulankylän elämää on hupaisa, sopivasti karrikoitu ja kaunistelematon kuvaus maaseudun elämästä ja sosialistisen aatteen noususta ja tuhosta yhden kylän näkökulmasta. …
Månen sover
Månen sover är en samling korta godnattsagor för barn i åldern 3–6 år. Sagorna uppmuntrar flerspråkighet, då sagorna finns på både enkel svenska och finska. Kuu nukkuu on kokoelma …
Johdatus kest?v??n k?sity?h?n
Tämä kirja avaa kestävän käsityön moniulotteista ilmiötä teoreettisesti ja tutkimuskirjallisuuteen pohjautuen. Teoksessa käsitellään kestävän käsityön viitekehystä, systeemistä …
El?m?n tarkoituksen portailla
Materialismi tekee ihmiset tyytym tt miksi. Tieteellinen maailmankuva ei ulotu syvyyteen. Uskonnot ovat kuolleet. Tarvitsemme jotakin muuta. Muinoin se tunnettiin...