Søkt på: n n
Vi gjorde et søk på tittelen istedenfor n n som gavtotalt 131 treff
Suomen mäkihypyn historia
Mäkihyppy on suomalaisen urheilukansan suosikkilaji, joka on koonnut ennätysyleisöt hyppyrimäkien juurille ja televisioiden ääreen. Se on myös laji, jossa suomalaiset ovat …
Alvar Aalto kuvataiteilijana
Alvar Aalto tunnetaan uutta luovana arkkitehtina ja monipuolisena muotoilijana. Vähemmän tunnettua on, että koko elämänsä ajan hän omistautui myös maalaamiselle. Teos esittelee …
Toivorikkaalla mielellä
Nivalalainen Wilkunan suku tunnetaan erityisesti kansatieteilijä ja akateemikko Kustaa Vilkunasta, joka oli myös vahvasti politiikassa mukana, sekä hänen sedästään kirjailija …
Marskin ryyppy
Suomen marsalkka Mannerheimin kulinaarisiin harrastuksiin liittyy hänen omaleimainen juomakulttuurinsa, jonka legendaarisimpia ilmentymiä on Marskin ryyppy.Kirja kuvaa marsalkkamme …
Ansioiden mukaan
Työeläketurvan historia on osa suomalaisen yhteiskunnan suurta kertomusta, sen nousua teollistuvasta agraariyhteiskunnasta pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Teos kuvaa laajasti …
Ihmislajin synty
Kaikki maailman ihmiset ovat pienen afrikkalaisväestön jälkeläisiä. Käsitys ihmisen myöhemmistä kehitysvaiheista on kuitenkin muuttunut jatkuvasti. Ihmisten sukupuuhun on viime …
Sofie Munsterhjelmin aika
Millaiset mahdollisuudet 1800-luvun aatelisnaisella oli vaikuttaa oman elämänsä suuntaan? Teos kertoo 1801 syntyneen Sofi e Munsterhjelmin elämästä, jota varjostivat Venäjän sodat …
Kokottien kultakausi
Tieto-Finlandia-ehdokas Valintalautakunnan perustelu: Harri Kalhan kirja tarjoaa sekä visuaalista nautintoa että kiinnostavasti esitettyä kulttuuritietoa. Aineistona ovat …
E. N. Setälä - kansallinen vaikuttaja
Miesryhmät - teoista sanoihin
Miesryhmät - teoista sanoihin -kirja on kolmas teos Miessakit ry:n omassa julkaisusarjassa, jonka tarkoituksena on kertoa järjestön toimintamuodoista, niiden kehitysvaiheista sekä …