Søkt på: Søkeresultat
totalt 56 treff
Millaista on olla lemmikki?
Kirja, jonka lemmikkisi haluaisi sinun lukevan.Onko marsu laumaeläin? Miksi undulaatti pörhistää höyheniään? Voiko akvaariokaloja kouluttaa? Kun ymmärrämme, mitä lemmikkimme …
Karhu
Metsän kuningas, korven valtias, myyttinen karhu.Pohjoisten kansojen pyyntikulttuureissa karhulla oli monin tavoin keskeinen asema. Metsän valtiaan ympärille kietoutui valtaisa …
Kenen Kalevala?
Onko Kalevala ryöstettyä kulttuuriperintöä?Suomessa oltiin 1800-luvulla uuden alussa. Euroopan valtapeleissä syntynyt maa oli vailla omaa historiaa ja kansallista, muista erottuvaa …
Karjala sydämessä
”Karjalassa kaikki oli aina hyvin.”Jatkosodan jälkeen yli 400 000 karjalaista menetti kotinsa, pakeni Karjalasta ja aloitti elämänsä tyhjästä uusilla kotipaikkakunnillaan. …
Jänis maailman myyteissä ja tarinoissa
Tutustu pitkäkorvien myyttiseen maailmaan!Jänikset ja kaniinit ovat maailman myyteissä kaikkea muuta kuin arkoja saaliseläimiä ja suloisia lemmikkejä. Niiden joukossa on mahtavia …
Sivistys, valistus, vaikuttaminen
Museoliitto syntyi vuonna 1923 museoalan keskusjärjestöksi. Nuoreen tasavaltaan perustetusta liitosta muodostui sadassa vuodessa vaikuttava edunvalvontaorganisaatio. Tämä teos …
Kallio-Kuninkala
Osana elävää historiaa, taiteilijakotien keskelläKallio-Kuninkalan historia alkaa vuodesta 1899, kun tohtori K. A. Paloheimo osti tilan perheensä kesäpaikaksi. Naapuriin Tuusulan …
Millaista on olla lemmikki?
Kirja, jonka lemmikkisi haluaisi sinun lukevan.Onko marsu laumaeläin? Miksi undulaatti pörhistää höyheniään? Voiko akvaariokaloja kouluttaa? Kun ymmärrämme, mitä lemmikkimme …
Eläköön mies!
Lisää terveitä vuosia!Mitä tapahtuu, kun mies ikääntyy? Keski-iästä eteenpäin elintavoillamme on ratkaiseva merkitys terveyteemme ja hyvinvointiimme. Kun teemme terveellisistä …
Rytmioppia
Rytmimusiikin opetus Suomessa lähti liikkeelle suuresta innosta ja pienistä resursseista. Se kohtasi vastustusta ja kriisejä. Siitä kasvoi menestystarina.Pop & Jazz Konservatorio …
Salaiset symbolit
Avaa ovi symbolien salaiseen maailmaan.Graal, sateenkaari ja käärme. Omena, ruusu ja risti. Ihminen on kautta aikojen viestinyt symbolien avulla, ja näitä merkkejä esiintyy …