Søkt på: Søkeresultat
totalt 120 treff
Ruokakauppiaan tonttu
Pieni tonttu asuu ystävällisen ruokakauppiaan luona. Tontun on hyvä olla, sillä kauppias antaa tontulle jouluisin puurolautasen voisilmän kera ja tarjoaa muutenkin mukavat …
Kaulus
Olipa kerran paidankaulus, jolla oli varsin hyvä itsetunto. Se ei epäröinyt liehitellä jokaista vastaantulevaa naista – sukkanauhaa, saksia ja kampaa. Kokemukset kasvoivat …
Enkeli
Enkeli on tullut hakemaan kuollutta lasta luokseen taivaaseen. Matkalla enkelin ja lapsen tehtävänä on käydä lapselle tärkeissä paikoissa ja kerätä mukaansa hänen lempikukkiaan …
Paratiisin puutarha
Olipa kerran muuan prinssi, jolla oli mahdottoman paljon kirjoja. Hän rakasti lukea erilaisista aiheista, mutta erityisesti yksi asia aiheutti hänelle päänvaivaa: millainen oli …
Kellosyvänne
Odensen kaupunkia halkoo joki, joka ei ole mikä tahansa joki. Joessa on nimittäin kohta, jota kutsutaan kellosyvänteeksi. Syvänteen kohdalla asuu mystinen vesimies, joka näyttäytyy …
Ystävyyden liitto
Nuori poika asuu vaatimattomissa oloissa Kreikan vuoristossa yhdessä äitinsä ja isänsä kanssa. Eräänä päivänä isä tulee kotiin kantaen pientä orvoksi jäänyttä tyttöä. Tytöstä tulee …
Kunnian orjantappuratie
Saduissa paha saa palkkansa ja kärsimyksistä palkitaan. Tosielämässä palkkio tulee usein vasta henkilön kuoltua. Tämän osoittavat Andersenin välähdyksenomaiset tuokiokuvat …
Pullonkaula
Mitä kaikkea vanhat esineet ovatkaan elämänsä aikana nähneet? Paljonkin, ajattelee rikkinäinen pullonkaula, joka nyt toimittaa mykkänä linnun vesiastian virkaa vanhan neidin …
Kihlatut
Hyrrä ja pallo viettävät aikaa laatikossa yhdessä muiden leikkikalujen kanssa. Hyrrä saa idean: menisikö pallo hänen kanssaan kihloihin? Pallo empii ja lopulta torjuu ehdotuksen. …
Ruma Ankanpoikanen
Oli kaunis kesäpäivä, kun ankkaemon munat alkoivat vihdoin kuoriutua. Yksi munista – kaikista suurin – kuoriutui kuitenkin muita munia myöhemmin. Ja mitä munasta paljastuikaan! …
Tyttö, joka astui leivän päälle
Inkeri on pieni tyttö, joka ei tottele vanhempiaan. Sen sijaan hänen hupiaan on repiä kärpäsiltä siivet irti ja talloa äidin esiliinaa! Kun Inkeri pääsee asumaan hienon perheen …
Kuva linnanvallilta
Meren läheisyydessä on linnoitus, josta avautuu näkymä Ruotsin rannikolle asti. Sen asukkaat elävät kuitenkin pimeissä olosuhteissa, vankilan kolkkoudessa. Seuranaan heillä ovat …