Søkt på: Søkeresultat
totalt 96 treff
Kaksi pimeää
Pimeys suojaa ja paljastaa. Se on monta, jokaisella omansa, mutta pimeästä toiseen voi nähdä ja koskettaa. Arvokasta on myös himmeänä hohtava sekä särkynyt, jonka kautta valo …
Mehiläistie
Eräänä tavallisena päivänä New Yorkissa vuonna 1990 galleristi Walter Schusteriin iskee musertava tunne: kotona odottaa väärä ihminen. Todellisuuden rakenteessa on tapahtunut …
Veera & minä
Kiroileva siili -sarjakuvalla läpi lyöneen Milla Paloniemen uutuusalbumi on kertomus Millan Veera-koiran olemuksesta. Lemmikki-lehdessä ilmestynyt hauska sarjakuva on kerännyt …
Turkoosi vyöhyke
Kahden ihmisen välinen vuorovaikutus on voima, joka muuttaa kumpaakin. Mutta se myös synnyttää jotakin; jotakin kolmatta, ulkopuolista. Ja se pyristelee ihmisten puheista kohti …
Fante Bukowski
Noah Van Sciverin tuoreessa ja raadollisen hauskassa sarjakuvaromaanissa Fante Bukowski -niminen kirjallisuusnero janoaa epätoivoisesti mainetta ja mammonaa oluttölkki kerrallaan. …
Prinssi Charlesin tunne
”What is love?” kysyi saksalainen eurodance-artisti Haddaway jo vuonna 1993. Prinssi Charlesin tunne onkymmenen sarjakuvan mittainen odysseia, jossa Liv Strömquist etsii vastausta …
Turha mies Duluoz
"Kaikki sanat uupuvat kesken, kukaan ei saa sanotuksi kaikkea." Niin sanoo Raamattu: Saarnaajalle elämä on ohimenevää ja siksi turhuuksien turhuutta, vääjäämättä unohtuvaa. Mutta …
Raivokas leikkikalu
Argentiinalainen klassikkoromaani.
Toisten virolaisten valtakunta
Toisten virolaisten valtakunta kertoo Viroon tulleista maahanmuuttajista, vanhapakanoista ja punkkareista, mierolaisista ja väärinymmärretyistä taiteilijoista. Se on ihmissusien, …
Turun seudun luontoretkiopas
Tervetuloa luontoretkelle Turun seudulle! Sinua odottavat tammilehdot, kukkivat katajakedot, hilla- ja karpalosuot, paahteiset kalliosaaret, uimarannat sekä suojaisat merenlahdet …
Helmiä sioille 3
Tämä yli 650 sanomalehdessä ympäri maailmaa ilmestyvä älykkään hauska nuorten ja aikuisten sarjakuva saa suomeksikin jo kolmannen albuminsa. Sarjan päähenkilöinä jatkavat vihainen …