Søkt på: Søkeresultat
totalt 46 treff
Meidän piti lähteä
Tämä sanaton kuvakirja kertoo erään perheen tarinan: ensin kaikki on hyvin, mutta sitten alkaa sota, ja heidän on lähdettävä pakoon. Pitkän matkan jälkeen perhe saa uuden kodin. …
Onni-poika keittiössä
Suositun Onni-poika -kirjasarjaan 16. osassa Onni ja hänen pikkuveljensä valloittavat keittiön.Onni ja Olavi puuhailevat aamuvarhaisella keittiössä isille synttäriaamupalaa. Kun …
Onni-pojan seikkailut
Suositun Onni-poika -sarjan kolme ensimmäistä osaa koottuna yhdeksi kirjaksi. Yleisön pyynnöstä, ja koska useita sarjan varhaisempia osia ei enää ole saatavilla, julkaistaan …
Onni-poika, jännittäviä aikoja
Rakastetun Onni-poika -sarjan osat 4-6 koottuna yhdeksi kirjaksi.Kirjs sisältää tarinat: Onni-poika menee päiväkotiin, Onni-pojasta tulee isoveli sekä Onni-poika ja hirveä …
Onni-pojan talviseikkailu
Onni-poika matkustaa Lappiin.Rakastetun kirjasarjan kolmastoista osa kertoo talven riemuista.Onnin perhe matkaa junalla pohjoiseen, koska Onnin äitiin on iskenyt …
Onni-poika ja ystävät (yhteisnide)
Onnilla on syntymäpäivä. Juhlahumu jää päälle, ja seuraavanakin aamuna hän tahtoo aamiaiseksi tikkareita ja mehua, vaikka on aivan tavallinen päivä. Kotona riittää leluja ja …
Tule mukaan, sanoi Leijona
Joku osaa laulaa ja joku osaa hyvin lukea,joku osaa nopeasti ulkovaatteet pukea.Joku osaa juosta kilpaa, joku osaa piirtää,joku muistaa aina talteen tavaroita siirtää.Jokainen on …
Onni-poika osoittaa mieltä
Onni-poika, isa ja Olavi potkulautailevat lahipuistossa. Aiti on puistojumpassa. Pian selviaa, etta rakas puisto aiotaan lakkauttaa ja tilalle tulee autotie ja kiskot raitiovaunua …
Satuhieronta
Käsikirja satuhieronnan luovaan maailmaan. Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin …
Saga och den magiska stenen
Sagas glada sommarlekar och iver att börja skolan får en överraskande vändning. Morfar åker omkull med sin cykel och ligger i en sjukhussäng i många dagar. Sagas och hans …
Onnin ja isin oma päivä
Suositun Onni-poika -kirjasarjan 19. osassa Onnin ja isin oma päivä Onni ja isi viettävät Onnin toiveesta loppukesän päivän ihan kahdestaan. Isi pakkaa eväät ja Onni ongen. Aurinko …