Kysymyksiä Talvivaarasta heftetFinsk, 2012

Beskrivelse

Talvivaara kuumentaa tunteita. Miten tähän on tultu? Tunteita kuumentaa epäilys siitä, ettei paikallisille ihmisille ja päättäjille annettu oikeita ja oleellisia tietoja oman elinympäristönsä tulevaisuuteen liittyvässä asiassa kaivoslupa- ja ympäristölupaprosessien käsittelyjen aikana. Suomen suurin uraanivaranto oli löydetty jo 30 vuotta sitten ja kirjattu IAEA/OECD:n maailman uraanivarantoja käsittelevään kirjaan, Red Book:iin, mutta myönnetyssä ympäristö- ja vesitalousluvassa ei ole uraani -sanaa. Kenen asialla asiantuntijaviranomaiset lausunnoissaan olivat? Nyt "uutena tulleen" uraanihankkeen takia on muodostunut tilanne, jossa päällekkäin ovat menossa sekä uraanintuotantolupa-käsittelyt valtioneuvostossa ja ympäristölupavirastossa että keskeneräinen alkuperäisen ympäristö- ja vesitalousluvan tarkistus ympäristölupavirastossa. Oma erikoisuutensa on siinä, että uraanilupa-prosessissa uraanintuotantoa nimitetäänkin uraanin talteenotoksi.

Ilmitulleet ympäristöongelmat luovat mielikuvan ympäristölain ja -valvonnan lepsuudesta. Koko toiminta-ajan kaivos on laskenut vesistöön haitallisia aineita luparajoja monikymmenkertaisesti ylittäen, mutta ei edes uhkasakkoa ole asetettu. Viranomaiset kuitenkin vakuuttavat toimineensa hyvin. Kirjassa kuvataan Talvivaaran kaivokseen liittyviä vaiheita 70-luvulta vuoden 2011 loppuun saakka. Kirjan ala-otsikon, Uraani ja lupaprosessit, mukaisesti kuvataan uraanin sisältymistä lupakäsittelyhin. Lisäksi tarkastellaan yleisemminkin lupaprosessien toimivuutta ja asiantuntijaviranomaisten lausuntojen merkityksiä niissä.