Filter
Science Fiction
Filter
JÄÄKANSAN TARINA kertoo pahan Tengelin jälkeläisistä, joiden esi-isä oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa …Espanjan Marimasissa eräs harrastajasäveltäjä kokeili noituuteen …
JÄÄKANSAN TARINA kertoo pahan Tengelin jälkeläisistä, joiden esi-isä oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa …Paha Tengel oli valmis valloittamaan maailman. Hitaasti mutta varmasti …
Mikä on oikeutettu sota? Mitä tapahtuu sille, joka käyttää aseita - ja mikä on ase? Kulttuuri-sarjan kolmas osa.Kirjan päähenkilö Cheradenine Zakalwe työskentelee agenttina …
Vetävä ja ajankohtainen romaani rakkaussuhteesta, jonka toinen osapuoli ei ole ihminen."Vauva? Salomen kanssa? Oletko sä varma, että Salomesta olisi äidinrooliin?"Santeri rakastaa …
Kaikista saavutuksistaan huolimatta Asperan miehistö ei saa elää rauhassa ja ennen pitkää heille selviää, että ikuisesti he eivät voi paeta. Vihan voimin Juhani käy uhmaamaan …
Murhabotti on onnistunut kasvattamaan etäisyyttä itsensä ja taakseen jääneiden (murhattujen) ihmisten välillä, mutta tutkinta hiljattaisen GrayCrisin tapauksen ympärillä tiivistyy. …
JÄÄKANSAN TARINA kertoo pahan Tengelin jälkeläisistä, joiden esi-isä oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa …Koleana tammikuun päivänä 1937 Kuolema tuli Haldenin pikkukaupunkiin …
Maailmojen välillä on futuristinen supernaturaalinen synkkä maailma missä myytit ovat totta.
JÄÄKANSAN TARINA kertoo pahan Tengelin jälkeläisistä, joiden esi-isä oli tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa …Tova Brink oli eräs Jääkansan pahimmin leimaantuneista. Hänen …