Lokal historie
Filter
1960-luku oli muutoksen vuosikymmen, jolloin vanhasta maatalousyhteiskunnasta siirryttiin teollisuusyhteiskuntaan. Ensimmäiset tietoyhteiskunnan merkit alkoivat tuolloin jo …
Tämä kirja kertoo Lapin kunnan vanhoista rakennuspalikoista, rakennuksista ja muistomerkeistä. Kirjassa on kerrottu muutamista suurimmista kylistä ja niiden historiasta. Kirjan …
Miten Karjala muodostui vuosisatojen kuluessa kahdeksi Karjalaksi, Laatokan Karjalaksi ja Viipurin Karjalaksi? Miten Karjala asutettiin ja keiden toimesta? Kaksi uskontoa, kaksi …
Elämää Etelä-Kymenlaaksossa suuren laman aikanaSotavuosien jälkeen suomalaiset olivat eläneet lähes koko ajan öljykriisejä lukuunottamatta taloudellisen nousun ja hyvinvoinnin …
TYÖLÄISELÄMÄÄ ETELÄ-KYMENLAAKSOSSA 1944 - 1948Suuret ikäluokat syntyivät jatkosodan jälkeiseen Suomeen.Ongelmat olivat suuret: asuntokurjuus vallitsi, ruoasta oli pulaa, …
Rauno Salosen (s. 1930 Peräseinäjoella) pakinat vievät lukijan Salosen lapsuus- ja nuoruusvuosien Etelä-Pohjanmaalle. Mukana on myös tuokiokuvia hänen Australiaan ja Yhdysvaltoihin …
Millaista oli elämä Rautavaaralla, Savossa, Suomessa, Euroopassa ja maailmalla 1930-luvun alusta 1950-luvun alkuun savolaisen salopitäjän raitilta käsin sihdattuna?Siihen antaa …
MAIJALAN TORPAN LEHTIKUUSIPuun istutti, 1850-luvulla, äitini isän isoisä, , (1821-1888). Taimi oli lahjoitettu Hatanpään kartanosta, kun Hatanpään puistokujaa oli istutettu. …