Filter
Historie
Filter
Espanjaa 34 vuotta yksinvaltaisesti johtanut Francisco Franco kuoli 21. marraskuuta 1975. Hän oli Länsi-Euroopan viimeinen diktaattori. Suomessa vuosi 1975 huipentui presidentti …
Ei kuvausta
Suomen sillan kulkijoita käsittelee Suomenlahden eli Suomen sillan ylittäjiä sekä heidän kokemuksiaan 1800-luvun Suomessa ja Virossa. Kulkijoina oli suomalaisia ja virolaisia …
Suomessa 1970-luku on jatkuvasti läsnä julkisessa keskustelussa.Toisten mielestä vuosikymmen oli yhtä sosialismin ja vallankumouksen tavoittelua. Eikä suotta, sillä opiskelija …
Venäjän vallankumous oli sata vuotta kestänyt kehityskulku, eikä vain 1917 lähivuosiin kytkeytyvä tapahtumasarja. Ajanjakso sai alkunsa vuoden 1891 nälänhädästä ja päättyi …
Mitä ruotsalaiset oikeasti ajattelevatMaailmalla ruotsalaisuus on ilmiö. Maana Ruotsi on tunnettu hyvinvoinnistaan, suvaitsevaisuudestaan ja tasa-arvostaan. Se ei ole pelkästään …
Etela-Afrikka on ristiriitojen maa. Kohisten kasvanut talous, BRICS-jasenyys ja vankka asema globaalin etelan edustajana ovat nostaneet sen merkittavaan maailmanpoliittiseen …
Håkansit ovat lähtöisin Petsmosta, ”maailman parhaasta kylästä” Pohjanmaan ruotsalaisrannikolta. Perheyritys käynnistyi 1890-luvulla höyrysahasta. Se paloi kolmesti, mutta tuhkasta …
Espanjaa 34 vuotta yksinvaltaisesti johtanut Francisco Franco kuoli 21. marraskuuta 1975. Hän oli Länsi-Euroopan viimeinen diktaattori. Suomessa vuosi 1975 huipentui presidentti …
Anne Applebaumin Pulitzer-palkittu Gulag on kokonaisvaltainen selvitys Neuvostoliiton vankileireistä. Kirja kuvaa leirijärjestelmän rakentamista, ylläpitoa ja lukemattomia Stalinin …