Historie
Filter
Solvaaminen ja perättömien väitteiden levitys ovat viime vuosina yleistyneet, ilmiö on kuitenkin yhtä vanha kuin ihminenkin. Julmat sanat ovat aina edeltäneet julmia tekoja ja …
Orjuuden historiaa antiikin ajoista nykypäivään.Black Lives Matter -liikkeen ansiosta ymmärretään yhä paremmin, että orjuuden barbaarinen historia ei ole menneisyyden sivujuonne. …
Venäjän vallankumous alkoi Suomesta. Kesällä 1906 yli 2000 sotilasta nousi Viaporissa eli Suomenlinnassaaseelliseen vastarintaan tsaarille uskollisia joukkoja vastaan. Punalippu – …
1920-luvulla amerikkalaiset vasemmistoaktivistit perustivat Siperiaan kansainvälisen siirtokunnan, AIC Kuzbasin auttaakseen nuorta Neuvosto-Venäjää teollistumaan ja toteuttaakseen …
Mitä tapahtuu, kun vapaakauppa toteutetaan viimeistä piirtoa myöten? Entä kun työehdoista sopiminen on täysin paikallista ja yksilöllistä? Miten maahanmuutto vaikuttaa …
Mukaansatempaava kertomus suuresta rahasta, aseista ja öljystä – ja suomalaisista niiden ympärillä.Nobelien mahtava dynastia vaikutti 1800-luvun ja 1900-luvun alun Venäjällä, niin …
Jouko Aaltonen ja Seppo Sivonen palkittiin vuonna 2020 Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta teoksessa Orjia ja isäntiä — …
Talouden tarina sisäpiiriläisen kertomanaAlkuinnostuksen jälkeen euro on osoittautunut pettymykseksi. Pystytäänkö eurojärjestelmän valuvikojakorjaamaan, vai olisiko Suomen …
Akseli Leppänen oli rehti suomalainen mies, joka pakeni suuren rakkautensa hylkäämänä Kongoon. Belgian kuningas Leopold II:n yksityisomistukseen 1880-luvulla päätynyt orjavaltio ja …
Verikoirat on kuvaus Helsinkiä koetelleesta rajusta väkivallan aallosta ensimmäisen sortokauden (1899-1905) aikana. Kaupungissa tehtiin murhia ja pommi-iskuja ja maanalainen …