Filter
Diverse emner
Filter
Puuttuva sana sisältää viisi teosta Samuel Beckettin elämän viimeiseltä vuosikymmeneltä. Lyhyitä, itsenäisiä tekstejä yhdistää ainakin Beckettin vuosikymmenestä toiseen yhä …
Halvallasyöjien päähenkilö, Koller, on vuosia sitten puistokävelyllä sattuneen koiranpureman seurauksena menettänyt jalkansa. Koiran omistajalta, lasitehtailija Welleriltä saamansa …
Tähden hetki on Clarice Lispectorin viimeinen teos, joka ilmestyi kirjailijan kuolinvuonna 1977. Siitä on sittemmin tullut yksi hänen kuuluisimmista kirjoistaan. Romaani puuttuu …
Cromwell-sarjan ihailijoiden odotus palkitaan: trilogian kolmas osa ilmestyy kesällä!Englanti, toukokuu 1536. Thomas Cromwell, köyhän sepän poika, on päässyt pitkälle. Henrik …
Saatanatangossa eletään jatkuvan sateen ja tuulen riepottelemallasyrjäseudulla. Lakkautetun osuustilan asukkaista koostuva pieni joukko odottelee pelastustaan. Epätoivon …
Lóri on alakoulun opettaja ja Ulisses yliopiston filosofian opettaja. He pitävät toisistaan ja haluavat toisiaan, mutta eivät ole vielä valmiita. Alkaa oppiminen, jonka päätyttyä …
Pakkanen kertoo oudon tarinan. Lääketieteen opiskelija saa tehtäväkseen tarkkailla ohjaavan opettajansa veljeä, Strauch-nimistä taidemaalaria, syrjäisessä kylässä. Toimeksianto ei …
Samuel Beckettin vuonna 1953 ranskaksi ja 1958 englanniksi julkaistu romaani Sanoinkuvaamaton (L'Innomable; Unnameable) on löyhän ”trilogian” kolmas osa, jonkinlaista jatkoa …
Vuonna 1838 Grimmin veljeksille Jacobille ja Wilhelmille ehdotettiin kunnianhimoista hanketta laatia saksan kielen sanakirja. He kävivät työhön täynnä intoa. Aberwitz, Angesicht, …
Tuli on kaikki tulet on kahdeksan kertomuksen kokoelma, joka edustaa argentiinalaisenJulio Cortázarin täyteläistä luovuutta upeimmillaan. Cortázar tuo proosassaan mestarillisesti …