Biologi
Filter
DELFIINIT ovat lykk it ja sosiaalisia merinis kk it , jotka tekev t delfinaarioissa temppuja hymyilev ksi tulkittava ilme naamallaan. Ilme kuitenkin pett . Altaisiin vangitut el …
Syvällinen tarina kirjailijasta, hänen isästään ja mystisestä kalasta, joka yhdisti heidätAnkeriaan testamentti on kerronnallista tietokirjallisuutta parhaimmillaan: koskettava …
Kauneudestaan kuuluisa rantakukka on maailmalla laajalle levinnyt kosteikkokasvi, jonka merkitys luonnolle on merkittävä sekä hyvässä että pahassa. Eniten huomiota alun perin …
Tässä kirjassa valehdellaan surutta. Kerrassaan aivan kauheita kalavaleita kerrotaan niin, että korvat heiluvat. Suomen vesiltä on pyydetty aivan kammottavan suuria kaloja, …
Kirjassa tarkastellaan vesistöjen ekologiaan vaikuttavia ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä sekä ravintoverkkojen ja ravintoketjujen toimintaa Suomen olosuhteissa ja myös sitä sitä, …
Viestikyyhkyt ovat kiehtovia lemmikkejä, ne ovat viisaita ja nokkelia otuksia. Niiden käyttäytymistä perheenä ja yhteisön jäsenenä voi verrata meidän ihmisten käyttäytymiseen. Ne …
Kanit ovat Suomessa yksi yleisemmistä lemmikeistä, mutta niistä on edelleen melko vähän kirjallisuutta. Tässä kirjassa käydään läpi kanin hankintaa ja hoitoa, sekä esitellään …
Isolla osalla koiraharrastuksissa touhuavilla käy ainakin ohimennen mielessä koirien kasvattaminen ja jalostaminen. Kasvatukseen ja pennutukseen on syytä perehtyä huolella ennen, …
EKOTURISMI JA ELÄINTEN HYVINVOINTI esittelee YK:n julistaman Kestävän matkailun ja kehityksen vuoden (2017) hengessä viime aikojen tieteellisessä kirjallisuudessa, viranomais- ja …
Mihin jatkamme tästä?Sapiens-kirjallaan tunnetuksi tullut Yuval Noah Harari pohtii kirjassaan Homo deus. Huomisen lyhyt historia ihmiskunnan seuraavia askeleitaMitä tapahtuu …