Hanna Haurun (s. 1978) esikoisteos Eivätkä he koskaan hymyilleet herätti ansaittua huomiota sekä lukevassa yleisössä että kriitikoissa. Häntä on kirjoittajana verrattu Rosa Liksomiin ja Timo K. Mukkaan. Raaka, punainen marja sisältää pieniä mystisiä tarinoita rikkirevityn maailman julmuudesta. Näkökulma on lapsen, jolle on langennut elämän ja kuoleman keskellä hauras, rikottavan esineen rooli.

Hanna Hauru on kotoisin Oulusta. Hän asuu tällä hetkellä Tampereella ja on vapaa kirjoittaja.

***

"Kertomuksissa on puistattava, outo vire. Ne tuovat mieleen Rosa Liksomin kuvaukset varhaiskypsästä seksuaalisuudesta. Karskista tunnelmastaan huolimatta punaisen marjan kertomukset ovat herkkiä ja koskettavia." – Leena Tanskanen, Keskipohjanmaa

"Haurun tarinoissa on samaa rajua ahdistusta kuin Kalervo Palsan kuvissa. Raaka punainen marja ei ole sellainen kirja, jonka kanssa voi päivän päätteeksi levähtää sohvannurkkaan. Tarinat lävistävät lukijan kuin neulat." – Marja-Riitta Vainikkala-Kejonen, Kaleva

"Haurun tarinoissa, samoin kuin Mukan teksteissä, soi pohjoisen luonnon ja ihmisen karun kaunis laulu. Vaikka idylli vaihtuu usein kaaokseen tai kuolemaan, henkilöiden rakkauden ja onnen kaipuu tekevät niistä kauniita." – Kaisa Toiviainen, Pohjolan Sanomat

"Hauru on taitava käyttämään teksteissään paradokseja ja epätavallisia ilmauksia. Hän on tuskan ja murheen kuvaaja ja tulkitsee vaikeita ihmissuhteita omaperäisellä tavalla." – Taina Latvala, Käkriäinen

"Tekstistä voi aistia pohjoisen proosamme perinteitä kunnioittavaa ahdistusta ja ihmisen ja luonnon miltei myyttistä vuorovaikutusta, mutta muuten Haurua voi verrata ainoastaan Haurun omaan esikoiskokoelmaan." – Jussi Aurén, Satakunnan Kansa

"Kosolti hyvin toimivia, kauniita lauseita ja nopeiden ja verkkaisten vetojen yhteistyötä tavalla, jolla aikoja ja mielenliikkeitä ylitetään näennäisesti yksinkertaisin elein." – Asta Piiroinen, Karjalainen

"Raaka punainen marja on niin häkellyttävän väkevä teos, että oikeudenmukaisessa maailmassa teos olisi kaikkien kirjallisuuden ystävien huulilla." - Tuomo Karhu, Turun Sanomat

"Jos piti Haurun ensimmäisestä teoksesta, tästä on hyvä jatkaa." – Ilona Ruskoaho, Oulun Ylioppilaslehti

"Kaikille niille, jotka tunnustavat barbileikkien raakuudet." – Päivi Kärjä, Meidän perhe

"Julman tekstin tuottaja Hauru ei pode rimakauhua. Luonnonkuvaus suopursuineen alkaa soida mielessä haikeana Suomi-iskelmänä muuttuen kolisevaksi kuolemantanssiksi. [...] Kakarat, turmeltukaa tästä! Tutustukaa biiseihin, joita Michael Monroe ylistää suomennoksen esipuheessa, löytäkää uudestaan aika, jolloin Anarkia kirjoitettiin vielä isolla A:lla, jolloin se vielä merkitsi jotain." - Jemina Staalo, Image

"Ollaan lähellä Liksomin groteskiutta. Tässäkin kipu, häpeä ja hulluus kilvoittelevat rajuudessa keskenään. Onneksi löytyy se pieni ilon pirskahduskin. Tarttumapintaa on itse romaanissakin. Sarah kertoo rankan tarinan ja piirtelee siinä sivussa joukon hämmästyttäviä ihmistyyppejä. J. T. LeRoy sotkee pyhää ja profaania aivan valloittavasti." - Tommi Aitio, Helsngin Sanomat

* * *

Ei kukaan tiennyt hänen kirstustaan. Tai siitä, mitä se oli sisällään talven säilyttänyt: erimittaisia keppejä, jotka hän oli kuorinut. Heti aamupalan jälkeen hän, ensimmäisenä kesälomapäivänä, kipuaa kuolleen, tyhjentyneen navetan ylisille ja kaivaa heinistä puisen kirstun. Raaputtaa hetken kynnellään lakkaa sen kannesta ja aloittaa sitten lyhimmästä kepistä: haistelee edellisen kesän tuoksuja, äkäisten muurahaisten virtsan makeaa tuoksua. Nuolaisee. Pisin keppi on kostea loppukesän sateista. Siinä tuoksuu vihreän jättävät lehdet ja muuttolintujen siipien kesäpöly, jonka ne varistelevat ennen lähtöään.

Yksi kepeistä on muita paksumpi. Se tuoksuu pojalle, joka vei tytön metsän reunaan, katkaisi oksan ja hieroi sitä hikisissä kämmenissään. Sitoi sitten tytön hiuksiin keltaisella nauhalla ja suuteli niskaan. Tyttö nauraa nyt ääneen samalla tavalla kuin silloinkin, vaikka keppi oli tukistanut hiuksissa koko päivän, niin että illalla päänahkaa oli aristanut, kun äiti oli selvittänyt hiukset takuista.

Kenellekään hän ei aio kirstuaan näyttää, koska kuka ta han sa pelästyisi pojan tuoksua. Paheksuisi ja sylkisi.

Tyttö puhdistaa kepit järvenrannan hiekanmuruista ja nuuhkii ne vielä kerran läpi - jokaisessa on myös tytön tuoksu, koska hän pitänyt niitä sisällään.

Hän ottaa kepit ja vie ne rantaan. Laittaa ne sievästi yksitellen laineille kiikkumaan. Mummo katsoo ikkunasta ja aavistaa. Ei rangaistukseksi kata tytölle keittolautasta.

Raaka punainen marja - nidottu, Suomi, 2004