Hakutulokset: tor
yhteensä 48 hakutulosta
Hulluuden historia
Hulluuden mahdollisuus kulkee mukanamme kuin varjo. Hulluus kytkeytyy paitsi ihmisen mieleen ja kehoon myös ympäröivään yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Hulluuden historia selvittää, …
Suomen ruokahistoria
Teepöydän kulhoissa on hillottua mesimarjaa, lakkaa, viinimarjaa ja vadelmaa sekä suurilla porsliinilautasilla mustia ja valkeita konvehteja, kasa sokeriryynejä, sitruuna- ja …
Israelin historia
Israelin historia kokoaa ensimmäistä kertaa suomeksi yksiin kansiin Israelin valtion historian. Se käsittelee Palestiinan alueen vaiheita 1800-luvun lopulta ja sionismin synnystä …
Lyhyt metafysiikan historia
Metafysiikka tutkii olemisen merkitystä ja luonnetta eli olevaa itseään tai ”olevaa olevana”.Metafysiikan historia jakautuu kahteen perinteeseen. Aristoteelisen metafysiikan …
Islamilaisen oikeuden historia
Islamilainen oikeus, saria, on yli tuhat vuotta vanha kirjallinen ja elävän elämän tulkintatraditio. Se kattaa ihmiselämän koko kirjon antaen ohjeita, suosituksia ja määräyksiä …
Israelin historia
Israelin historia on ensimmäinen suomenkielinen yleisesitys modernin Israelin valtion historiasta. Teos käsittelee Israelin ja Palestiinan alueen historiaa sionismin synnystä …
Lautapelien historia
Jo muinaiset sumerilaiset... pelasivat lautapelejä! Siitä lähtien nappuloita onkin siirrelty pelilaudoilla kutakuinkin kaikissa inhimillisissä kulttuureissa. Tällä hetkellä uusia …
Ukrainan historia
Ukraina on suuri eurooppalainen valtio, jonka kulttuurissa on aineksia sekä lännestä että idästä. Mistä ukrainalainen identiteetti muodostuu? Milloin ukrainan kansa ja valtio ovat …
Suomalaisen kuoleman historia
”Kyyneleeni kyllin vuotaa, lievityst' ei itku tuota.”Kuolema on erottamaton osa elämää. Läheisen siirtyminen elävistä kuolleisiin on aina ollut mullistus, joka on täytynyt …
Egyptin historia
Kristitty, egyptinkielinen Bysantin provinssi muuttui 600-luvulta alkaen valtaosin islamilaiseksi arabimaaksi ja lopulta maailman huomion keränneen arabikevään näyttämöksi. Miten …
Karibian historia
Rommi, sikarit, kaapparit ja turkoosit laguunit. Karibia tuo mieleen kaiken tämän, mutta samalla se on myös kolonialismin ja nykyisen maailmanjärjestyksen alkukoti.Juuri Karibialta …
Kaakkois-Aasian historia
Kaakkois-Aasian tunnettu historia alkaa lähes 2000 vuotta sitten syntyneistä ensimmäisistä korkeakulttuureista. 1800-luvulla melkein kaikki mahtavat valtakunnat ajautuivat …