Hakutulokset: Sisko Ylimartimo
yhteensä 8 hakutulosta
Marian katse
Maria, Jeesuksen äiti, on kristikunnan tunnetuin nainen. Henkilönä hänestä kuitenkin tiedetään vain vähän. Marian katse valottaa hänen elämänsä ohella hänen ympärilleen syntynyttä …
Aleksander Lindeberg
1960-luvun alussa ilmestyi satukirja, jonka upea kuvitus sai lukijat haltioihinsa. Arvostelijoidenkin adjektiivit tuntuivat loppuvan kesken. Kyseessä oli Yrjö Kokon sadun Pessi ja …
Pyrkimys lujaan muotoon
Kiiminkiläisestä korpimökin taiteellisesti lahjakkaasta pojasta tuli kuvanveistäjä, joka jatkoi veistotaiteemme realistista perinnettä. Tuotannon keskeisen osan muodostavat …
Ikkunasta näkee ulos ja sisälle
Musiikki, tanssi, kuvataide, teatteri, runous, elokuva, käsityötaide, taideteollisuus, arkkitehtuuri ja mitä moninaisimmat taiteen ilmaisun muodot puhuvat puolestaan.Kirjoittajat …
Alppipolku
Alppipolku on L. M. Montgomeryn oma kertomus matkastaan maailmankuuluksi kirjailijaksi ensimmäisen kerran suomeksi. Se kuvaa Montgomeryn lapsuutta ja orpoutta sekä varhain …
Kultia kujille, hopehia tanhuville
Kansalliseepoksemme Kalevala on 180 vuoden aikana osoittautunut elinvoimaiseksi. Vaikka traditionaalisten runonlaulajien sukupolvi on jo melkein mennyt tuonilmaisiin, eepos elää …
Taiteen polulla
Au pair
Emma Rousin esikoisteos on täydellinen läpimurto, joka on saanut kansainväliset kustantamot kilpailemaan suurilla summilla julkaisuoikeuksista.Au pair on tiheäjuoninen mysteeri …