Hakutulokset: piispa
yhteensä 14 hakutulosta
Sydänten piispa Irja Askola
Koskettava, syvällinen ja huippumielenkiintoinen muistelmateos Irja Askolasta valottaa Suomen ensimmäisen naispuolisen piispan matkaa tasa-arvon puolestapuhujaksi, lasikattojen …
Rauta on kova aine
Raudanpuutosta voidaan pitää kansantautina, koska raudanpuutos on yleinen sairaus, josta kärsii n. 400.000 suomalaista. Kuitenkin vain pienellä osalla näistä potilasta on anemia, …
110 kertomusta suomenhevosesta
Suomenhevonen täyttää rotuna tänä vuonna 110 vuotta - suomenhevosten kantakirjaaminen aloitettiin vuonna 1907. Rodun historia ulottuu toki kauemmaksikin, mutta yhtenäisen …
110 kertomusta suomenhevosesta
1920- ja 1930-luvulla suomenhevonen eli murrosaikaa, jossa nuorelle rodulle etsittiin suuntaviivoja tulevaisuutta ajatellen. Kansakunnalla oli palava tarve ns. peltohevoselle, …
Kilvoittelijaelämää
Piispa Palladios (n. 365-n. 430) kirjoittaa erämaassa asuvien autuaitten ja pyhien isien, munkkien ja erakkojen hyveellisestä kilvoituksesta ja ihailtavasta elämästä. Kirja on …
Meri on meidän peltomme
Lavansaaren merenkulun kehitystä 1800-luvun alusta Suomen itsenäistymiseen tarkasteleva teos esittelee sekä laivareitit ja -tyypit että laivojen miehistöt ja lastitkin yli sadan …
Uskon portilla
Helsingin ortodoksisen hiippakunnan piispa Aleksanteri Karpin (1883-1969), jonka kuolemasta tulee tänä vuonna kuluneeksi 50 vuotta , tunnetaan syvähenkisenä ja itsenäiseä …
Usko, elämän voima
Piispa Aleksin (1941-1984) opetuspuheiden kokoelma "Usko, elämän voima", sisältää lähes yhdeksänkymmentä opetuspuhetta vuosilta 1980-1983. Piispa Aleksin saarnat ovat hengellistä …
Narri, Piispa ja Sininen Kissa
Narri, Piispa ja Sininen Kissa jatkaa Narri, Piispa ja Lintu -kirjassa alkanutta tarinaa kahdesta erilaisesta ystävyksestä. Monenlaista tapahtuu: Piispa joutuu vaihtamaan …
Piispa Wallinmaan surma
Rovaniemeltä matkaan lähtenyt linja-auto lähestyi 4.7.1943 aamuyöllä Inarin Laanilaa, kun helvetti repesi ympärillä. Tien varressa väijyksissä olleet partisaanit alkoivat tulittaa …
Narri, Piispa ja Lintu
Ensin alakuloinen Narri asuu talossaan yksin, mutta vähitellen sinne kotiutuvat myös määrittelemätön Lintu ja potkupyörällä kiitävä lempeä ja salaperäinen Piispa. Ystävyys kasvaa …