Hakutulokset: liitto
yhteensä 482 hakutulosta
Neuvosto-Venäjän, Neuvostoliiton ja Venäjän tankit 2000-luvun alkuun asti
Tämä kirja on tutkimus Itä-Euroopan suurvallaksi kehittyneen, keskusjohtoisen, kommunistisen valtion panssaroidun ja mekanisoidun armeijan kehittämisestä valtion poliittisten …
Varjoliitto
Tahdot -- halusit tai et. Varjoliittoon julistetaan ne, joiden varjot leikkaavat Varjopäivänä. Musta sormus kertoo, ettei liittoa voi purkaa. Siri Kolun uutuus on tumma ja …
Aitoa kauneutta / Miljoona syytä avioliittoon
Aitoa kauneuttaHän oli saanut roolin! Callien suurin unelma oli juuri toteutunut ja hän oli yhden askeleen lähempänä uraa, josta oli aina haaveillut. Mutta melkein vielä ihanampaa …
Eräs avioliitto ja muita kadonneita juttuja
Mestarinovellisti Pentti Haanpää (1905-1955) kirjoitti elämänsä aikana noin 350 novellia, joista osa on ollut vuosikymmeniä kadoksissa. Eräs avioliitto - ja muita kadonneita …
Agendalla avioliitto/Rakasta, unohda ja anna anteeksi
Agendalla avioliitto Prinssi Gabriel Alessandron ensisijainen päämäärä on perillisen hankkiminen, ja hän onkin löytänyt itselleen sopivan morsiamen, lady Olivia Darcyn. Rakkaudesta …
Neuvostoliiton nelitahtiset moottoripyörät
Kirjassa esitetään Neuvostoliiton nelitahtisten moottoripyörien kehitys 1920-luvun puolesta välistä aina 2000-luvulle asti. Nelitahtisten moottoripyörien rinnalla on lyhyt kuvaus …
Avioliittoja
Avioliittoja on kokoelma Anton Tšehovin klassisia novelleja, joissa suuri venäläinen mestari tutkii tarkasti ja herkästi ihmissuhteita, kiintymystä ja luonteenpiirteitä monen eri …
Usagi Yojimbo 2 - Ärjyvän lohikäärmeen salaliitto
Pahan ja kunnianhimoisen lordi Tamakuron vehkeilyt käynnistävät Usagi Yojimbon tähän mennessä pisimmän ja jännittävimmän seikkailun tapahtumat.Ärjyvän lohikäärmeen salaliitossa …
Liiton voima
Yllätysseuralainen / Salaisuuksien avioliitto
YllätysseuralainenBastian Christou näkee netissä tutut kasvot. Vaatimaton harmaavarpunen, toimistoharjoittelija Emmie, onkin upea Emerald ja iltatöissä seuralaispalvelussa. Bastian …
Marketan ja Juhanin avioliitto
Harjuntaan rusthollin talon tilanne ei ole tällä hetkellä hääppöinen. Iäkäs Saara-rouva on jäänyt hoitamaan tilaa yksin, sillä juopotteleva mies on kuollut. Kaikki pojat puolestaan …
Hakkapeliitoista korpisotureihin
Hakkapeliitoista korpisotureihin luo yleiskuvan suomalaisen sotilaan taipaleesta keskiajalta näihin päiviin. Miksi kulloinkin sodittiin, miten sodittiin, millaiset olivat aseet ja …