Hakutulokset: Toivon mukaan
yhteensä 350 hakutulosta
Kun toivo palaa/Sovinnon aika/Timanteilla ja unelmilla
Kun toivo palaaEnsimmäinen kerta, ensimmäinen rakkaus, ensimmäinen särkynyt sydän...Jessi Riley koki kaikki kolme samalla kertaa - kiitos kaupungin pahan pojan, Clinton Marksin. …
Toivon Poika
Tämä kirja kertoo minusta ja Pojasta, jonka kanssa olemme parhaita ystävyksiä. Minun Poikani on erityinen, sillä hän näkee ja kokee maailman hieman eri tavalla kuin muut. Toisinaan …
Carolinen epätoivo
Nuori aatelisnainen Caroline päätyy tahtomattaan sukujen välisen voimannäytön pelinappulaksi. Jotta kahden perheen välinen konflikti saataisiin sammumaan, on Carolinen suostuttava …
Toivon piispa
Piispa Mikko Heikka syntyi sinä päivänä syyskuussa 1944, jolloin solmittiin välirauha Suomen ja Neuvostoliiton välillä. Pian alkoi kuitenkin uusi sota. Lapin sodan seurauksena …
Ajatuksia toivosta
Ajatuksia toivosta sisältää Raamatun vahvistavia sanoja hetkiin, jolloin tunnemme väsymystä tai heikotusta. Muutoinkin meidän on hyvä muistuttaa itseämme päivittäin Jumalan …
Häviävää Helsinkiä (näköispainos)
Kirjan novellit kertovat elämästä Helsingin eri kaupunginosissa, mm. Hermannissa ja Söörnäisissä, ja valottavat hauskasti ja seikkaperäisesti helsinkiläisten elämää. Tarvas antaa …
Uho, tuho ja toivo
”UHO, TUHO JA TOIVO” tämän tekstikokoelman nimenä heijastelee konkreettisuutta, jolla ratkaisuun pyritään silloin, kun psyykkisten ristiriitojen käsittely on jäänyt keskeneräiseksi …
Soturikissat, erikoisseikkailu: Oravaliidon toivo
Varapäällikön vaikea valinta.Suosikkihahmo Oravaliito viimein omassa erikoisseikkailussaan!Klaanit ovat saaneet reviirit jaetuksi uudelleen viiden klaanin kesken. Muutos tuo …
Yhden toivon tie
Toiveet voivat olla vaarallisia.Sota Neuvostoliittoa vastaan on kestänyt jo vuosia, mutta Oilin mieltä sekään ei saa matalaksi. Kemissä eletään Berliinin aikaa, työ saksalaisessa …
Kirja toivosta
Kuinka voimme pitää kiinni toivosta maailmassa, joka näyttää olevan valtavissa vaikeuksissa? Ajankohtaisessa teoksessa kuuluisa luonnontutkija Jane Goodall ja kansainvälisesti …
Järjen sanoja sodasta
"Nyt on koittanut aika rohkaista mielensä ja ryhtyä puhumaan ja kirjoittamaan sodasta järkevästi"Kun ensimmäinen maailmansota alkoi kesällä 1914, irlantilaissyntyinen mutta …
Toivo on parantajan paras viesti
Arkkiatri Risto Pelkosen (1931–2025) puheet ja kirjoitukset avaavat näkymiä lääkärin kutsumukseen, ammatin ydinarvoihin, eettisiin periaatteisiin ja historiallisesti rakentuneeseen …