Hakutulokset: solmut
yhteensä 406 hakutulosta
Tuulisolmut
Tuulisolmut on valaiseva katsaus saamelaiseen nykyrunouteen. Valikoiman runoissa saamelainen kulttuuri ja perintö ovat vahvasti läsnä, mutta ne elävät 2000-luvulle …
Suhdesolmuja
"Hän ei oikein ymmärtänyt vieläkään, mitä eilen oli tapahtunut. Hän kaipasi Anttia ja Antin kosketusta todella paljon, mutta rakasti silti Carloksen kosketusta ja tapaa ottaa hänet …
Ensisolmu
Kiehtova romaani bdsm-maailmasta. Vetävä tarina naisesta, joka löytää Japanissa eroottisen sitomisen ja päätyy syvälle sadomasokismin, alistamisen ja alistumisen maailmaan. Vaikka …
Soinnut solmussa
Nuoriso-orkesterissa sävelet eivät aina soi yhteen. Joskus tuntuu, että melodioita on yhtä monta kuin soittajiakin. Musiikki paitsi yhdistää myös repii erilleen - usein …
Englantilainen solmu
30-vuotiskriisissä kärvistelevä nettifriikki Minttu Järvinen jättää hetkeksi menestyvän yrityksensä ja suuntaa Cambridgeen etsimään itseään ja hankkimaan uutta potkua uralleen. …
Isämies ja mahdoton aikasolmu
Isämies on irti! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille.Oona ja kumppanit saavat selville, ettei Isämies olisi koskaan päässyt poliisikouluun ilman apua - heiltä! …
Suhdesolmuja
Emma ja Antti ovat yli kolmekymppinen pari, jotka eivät ole onnistuneet saamaan lasta yrityksistä huolimatta. Lopulta Emma päättää erota miehestään ja etsiä jotain parempaa. Emman …
Isetin solmu
Mitä tapahtuu Maalle, kun haltiat palaavat? Upea fantasiaseikkailu jatkuu.Suurnoitien taistelun jälkeen Lune yrittää ymmärtää hämmentävää voimaansa ja tempoilevaa poikaystäväänsä …
Isämies ja mahdoton aikasolmu
Isämies on irti! Vauhdikasta seikkailua ja huumoria alakoululaisille.Oona ja kumppanit saavat selville, ettei Isämies olisi koskaan päässyt poliisikouluun ilman apua – heiltä! …
Solmuja elämän langassa
Nämä ovat ajan saatossa syntyneitä pieniä tarinoita, joista nyt on kooste tässä. Osa on muistoja, osa juttuja ja osa on ihan vain mielikuvituksen luomia tarinoita. Näillä haluan …