Hakutulokset: matt ja
yhteensä 14 580 hakutulosta
Satu-sedän kauheimmat sadut
Eroottinen, suorastaan rietas kirja on myös kujeileva vapautus lapsuuden pakkosyötettyjen satujen epäjohdonmukaisista opetuksista - teemalla pelastakaa aikuiset. Mukana …
”Se rakkaus millä katsoo nukkuvaa lasta”
NLP syntyi osaamista ja myönteisiä tunnetiloja mallittamalla. Pitämissäni NLP-koulutuksissa on vuosina 1994-2018 tehty yli 1000 mallitusta. Olen valinnut niistä kokoelman tähän …
Tutkimusmatka 3 Tehtäväkirja
Tutkimusmatka 3 tehtäväkirjan avulla harjoitellaan ympäristöopin opiskelutaitoja, sovelletaan, syvennetään ja kerrataan. Tehtäväkirja sisältää tiedon etsimistä, tutkimuksia, …
Kolme turhaa murhaa
Viihdyttävän dekkarisarjan avausosassa ratkotaan murhia Komisario Palmun hengessä.Helsingissä tulee päivänvaloon selittämätön murhasarja. Kolme suuren tehdasyhtymän toimiin …
Ristin sanat
Evankeliumien mukaan Jeesus puhui ristillä seitsemästi. Noita seitsemää lyhyttä lausahdusta on vanhastaan kutsuttu kokoavasti ristin sanoiksi. Niistä kertovat esimerkiksi virsi 66 …
Seitsemisen kylät
Juhtimäki sijaitsee Ikaalisten itäisellä laidalla sijaiten osin Ylöjärven (aiemmin Kurun) puolella. Osa Seitsemisen kansallispuistosta si-jaitsee kylän alueella. Juhtimäkeä onkin …
Pelien äärettömät maailmat
Mielenterveys, yhteiskunnallinen vaikuttaminen, kuolema ja kuperkeikkoja heittävät eläimet. Peleille mikään teema ei ole vieras. Ne ovat taideteoksia, joissa on mahdollista …
Yrityksen hiljainen osaaminen
"Vasta mallittamalla oppii sen, mitä osaa."Jos menet kysymään jonkin asian osaajalta, kuinka hän tuloksensa saa aikaiseksi, hän ei osaa selittää sitä niin, että sen siitä oppisi. …
Kunniattomat
Ahneimman oikeudellaJoona KeskitalonKunniattomat jatkaa hävyttömän addiktoivaa, kansainvälistä huomiota saavuttanutta Tottelemattomat-rikosromaanisarjan tarinaa yhtiökumppaneista, …
Volvo-Markkasen tarina
Volvo-Markkanen oli yksi Pohjoismaiden tunnetuimmista pankkiryöstäjistä, joka nousi otsikoihin ja tv-uutisiin varastettuaan aina ensin Volvo-auton ja tehtyään sillä pankkiryöstön, …
Tuulentuomat
Tuuli tuo, tuuli vie. Romanttisen sarjan toisessa osassa Sydänmaan maalaiskylä saa uusia, rakkaudennälkäisiä asukkaita, ja kylän ihmisiä kuohuttaa tuttuihin maisemiin suunniteltava …