Hakutulokset: koulu
yhteensä 733 hakutulosta
Luumäen opinahjojen historiaa pitäjänkoulusta peruskouluun
Opettajana uransa tehnyt Annikki Hyytiäinen on koonnut teokseen sekä koululaitoksen kehittymisen historiaa että kiinnostavia muistoja koulumaailmasta: kansakoulun oopperasta, …
Voimavara ja ratkaisukeskeisen auttamisen opettaminen ammattikorkeakoulussa ja opistossa
Eila Vuorinen on koulutukseltaan valtiotieteiden kanditaatti. Hän on toiminut pitkään sosiaalialan kouluttajana. Sitä ennen hän työskenteli lastensuojelun laitoshoidossa. …
Sodan jaloista kouluun ja maailmalle
Oili Sarja kertoo kirjassaan lapsuudestaan sodan aikana ja kouluelämästä sen jälkeen. Hyvät ystävät ja iloiset leikit korvasivat tuolloin sen aineellisen pulan, mihin maamme oli …
Veera Virtanen ja esikoulu
Ei kuvausta
Rämäpäät leirikoulussa
Kuusipuiston lapset ovat puhua ratkuttaneet leirikoulusta jo pitkään. Rehtori myöntyy lopulta, jos vain tarvittavat varat saadaan kerätyksi, ja äiditkin innostuvat …
Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa
Suomalainen rippikoulu on säilyttänyt vetovoimaisuutensa ja hyvän maineensa nuorten keskuudessa. Nuorille ripari on ennen muuta sosiaalisten mahdollisuuksien maailma. Kouluun …
Hullud päevad Tallinnas: Otteita Tallinnan suomalaisen koulun rehtorin päiväkirjoista vuosilta 1996-2001
Otteita Tallinnan suomalaisen koulun rehtorin päiväkirjoista vuosilta 1996-2001.
Suomen pohjoisimman oppikoulun vaiheita
Kolmannesssa kirjassaan Aarne Nikka paneutuu Kittilän oppikoulun historiaan. Koulusivistys on ollut aina hänelle sydämen asia, mikä on ollut pontimena uuden kirjan syntymiselle. …
Eskon koulusta Hikiän Eskoon
Rusnaasti kuvitettu teos Hausjärven koulujen historiasta. Sisältää myös Hausjärven kunnan nykyisen Riihimäen ja Hyvinkään alueen perustamat Hausjärven koulut.
Lainmukaiset kurinpitokeinot peruskoulussa
Kirja on selkeä ja käytännönläheinen opas siihen, miten kurinpitokeinoja voidaan käyttää koulussa lainmukaisesti. Kurinpitokeinoilla viitataan niihin perusopetuslain mukaisiin …
Murmelin söpöt shortsit - Oscar et Amélie à l'école: Makupaloja ranskan kielestä ja kulttuurista koulussa
Kirja soveltuu niin varhennettuun kuin myöhäiseenkin ranskan oppimiseen ja koulumaailmaan tutustumiseen tai sen muistelemiseen. Tämä on kurkistus kouluvuoteen murmelin ja jänön …