Hakutulokset: issa
yhteensä 3 575 hakutulosta
Sanasto sukututkijoille
Sanaston kuudennessa painoksessa tietoja ja määritteitä on tarkistettu. Merkittävin lisäys sanaston kuudenteen painokseen on luettelo venäjänkielisistä sukututkimussanoista. Sen …
Sukupolvien jäljet
Sukupolvien jäljet on selkeä ja kattava opas kaikille sukututkimuksesta kiinnostuneille, olitpa sitten vasta-alkaja tai kokenut harrastaja. Kirja yhdistää perinteisen ja modernin …
Elektroniikka
Suomen historia
- runsaat 120 keskeistä Suomen historian tapahtumaa kartoin ja tekstein esitettynä- yli 250 nimen henkilöhakemisto- karttoja, piirroksia ja dokumenttiaineistoa esihistoriasta …
Höltän suvun viisi vuosisataa Mäntyharjussa ja Pertunmaalla
Ensimmäinen maininta alkuaan Asikkalan pitäjään, sittemmin Mäntyharjun kuntaan ja välillä itsenäiseen Pertunmaan kuntaan kuuluneen Höltän kylän vanhimmasta tunnetusta asukkaasta, …
Virsin lauluin psalttarein
Virsin Lauluin Psalttarein -kirja kertoo Krankin ja Durchmanin toisiinsa liittyvän sukupiirin uskonnollisuudesta, elämästä ja hengellisen musiikin perinnöstä. Kivijärven …
Sörkan rysäkeisarit
Sörnäisten kaupunginosa Helsingissä 1800-luvun lopulla. Köyhyyttä, ahtautta, rikollisuutta ja väkivaltaa. Kieltolain aikaan salakuljetus ja pirtu olivat monelle elinkeino ja portti …
"Olin minäkin kerran Molotoffi…"
”Olin minäkin kerran Molotoffi...” - Rajakarjalaisen suvun historia 1600-luvulta 2020-luvulle kertoo Hyrsylän mutkassa eläneen Löllön suvun vaiheista metsien ja soiden eristämällä …
Nimet, kieli ja aika
Kuka minä olen, mistä minä tulen? Tässä kirjassa kohtaavat mennyt aika ja nykyaika henkilönnimien kautta. Mistä nykypäiviin säilyneet sukunimet kertovat, miten ne ovat syntyneet ja …
Sähköoppi A ja B
Euroopan ja maailman historia
Suvun jäljillä
Meillä jokaisella on suku. Yhdelle se on rakas ja läheinen, toinen pyristelee siitä irti, kolmas tietää suvustaan tuskin mitään. Taustamme on silti osa meitä, halusimmepa tai …