Hakutulokset: Kalliolla
yhteensä 481 hakutulosta
Yhdeksäs portti
Murhia ja salaliittoja kirjamaailmassa - Kolmen muskettisoturin hengessä.Kirjakauppias Enrique Taillefer löydetään olohuoneestaan hirttäytyneenä silkkiaamutakkinsa vyöhön. Juuri …
Viirun syntymäpäivät
Ukko Pesosen nokkelalla Viiru-kissalla on syntymäpäivä. Sitä vietetään kolme kertaa vuodessa, ja vain siksi, että se on hauskaa. Sillä joka kerran Pesonen leipoo sille …
Ryysyläisyydestä osattomuuteen
1800-luvulla köyhyys tuntui nälkänä ja viluna. Nälkävuosina moni kärsi puutetta, mutta hyvinvointivaltion rakentuessa köyhyys muuttui entistä yksityisemmäksi. Vaikka pienituloiset …
Hiekkalaatikon perilliset
Murkens: Luminen nujakka
Riemukas tarina täynnä tunne- ja kaveritaitoja! Maaret Kallion ja Susanna Ruuhilahden kirjoittamassa satutietokirjasarjassa kohdataan monenlaisia tunteita ja opitaan, miten pinnaa …
Antiikkikurssi eksyneille sydämille
Feelgood-sarjan avaus Clare Pooleyn ja Kate Jacobsin ystäville!Liki seitsemänkymppinen Kristina suostuu vastentahtoisesti vetämään antiikkikurssia. Mieluiten hän pysyttelisi …
Taskupainos
Rohkea ja rehellinen muistelmateos Anna-Leena Härkösen elämästä.Kempeleläisen Anna-Leena Härkösen elämä mullistui 18-vuotiaana. Hän julkaisi esikoisromaaninsa Häräntappoase, voitti …
Päivän sarjakuva
Viisitoista sarjakuvataiteilijaa dokumentoi saman päivän päiväkirjoihinsa. Ensimmäinen huhtikuuta 2020, aprillipäivä, keskiviikko ja tavallinen arkipäivä monille. Vai oliko?Päivän …
Mutta suurin on rakkaus
Mutta suurin on rakkaus näyttää rakkauden monet kasvot ja vaihtelevat ilmeet. Rakkaus on nuori tai vanha, saavuttamaton unelma tai osa jokapäiväistä arkea, täynnä elämää tai …
Kalle, Kaneli ja kipsi
Kallen ja Kanelin korkealentoiset seikkailut jatkuvat sarjan toisessa osassa. Kaneli pimputtaa pianoa ja Kalle sahaa selloa Huttuvainion musiikkiopistossa. Molemmat potkivat palloa …
Viattomuuden loppu
Neljästoista Maria Kallio -romaani! Vankilatuomion seksuaalirikoksista kärsinyt nainen surmataan heti hänen vapauduttuaan. Tapaus ohjautuu lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten …