Hakutulokset: timo purjo
yhteensä 25 hakutulosta
Kärsimyksestä rakkauteen
Kirjan tutkielmissa kuvaillaan, miten ihminen voi lieventää kokemaansa kärsimystä ja lisätä rakkautta elämäänsä suuntautumalla Viktor Franklin viitoittamalla tavalla arvokkaaseen …
Tappelusta jutteluun
Nuoren kohtaaminen vaatii aikuiselta itsensä kohtaamista. Jotta voidaan nähdä, mikä on hyväksi toisille, on sitä ennen työskenneltävä perusteellisesti itsensä kanssa. Tämä kirja on …
Väkivaltaisesta nuoruudesta vastuulliseen aikuisuuteen
Väkivaltaan liittyy paljon puutteellisia ja jopa virheellisiä käsityksiä - sen yleisyyteen sekä siihen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ja keinoihin. Tämän kirjan tarkoitus on lisätä …
Nuorten väkivallattomuuskasvatus
Kirjassa kerrotaan Non Fighting Generation ry:n jo 18 vuoden ajan toteuttamasta valtakunnallisesta väkivallattomuustoiminnasta nuorten parissa. Vaikka järjestön toiminta on melko …
Mielekäs, merkityksellinen ja tarkoituksellinen elämä
Tämä ei ole mikään temppukirja, jossa väitetään, että noudattamalla kahtatoista askelta, elämänohjetta tai neuvoa saavutat hyvän elämän. Kirjan väittämä on kuitenkin, että …
Sukupuolisensitiivinen tyttöjen ja poikien kasvatus arvoihin ja väkivallattomuuteen
Kirjaan on koottu 15 vuoden aikana kertynyt ymmärrys sukupuolen huomioonottamisen merkityksestä ja keinoista nuorten kasvatuksessa arvoihin ja väkivallattomuuteen. Ymmärrys on …
The Spiritual Capabilities of Viktor Frankl's Logotheory: Guidelines for Successful Application
This is the second revised edition of Timo Purjo's popular book on human spiritual capabilities, based on Viktor Frankl's philosophical theory, and its applicability to daily …
Nuorten väkivallattomuuskasvatus: Tuloksia, vaikutuksia ja vaikuttavuutta
Kirjassa kerrotaan Non Fighting Generation ry:n jo 18 vuoden ajan toteuttamasta valtakunnallisesta väkivallattomuustoiminnasta nuorten parissa. Vaikka järjestön toiminta on melko …
Die Logotheorie von Victor Frankl
Die Logotheorie (Logotherapie und Existenzanalyse) ist heutzutage besonders aktuell. Man sieht dies unter anderem daran, dass sich sehr viele und aus sehr verschiedenen Zusammenh …
Sukupuoli ja väkivalta
Sukupuolen olemus ja kysymys sukupuolien erityispiirteiden olemassaolosta ja niiden sensitiivisen huomioonottamisen tarpeesta on herättänyt yhä laajempaa kiinnostusta. Toisaalta …
Kasvatus arvoihin - arvoa kasvatukseen
Kirjassa esitetyt ajatukset nuorten kasvatuksesta perustuvat 16 vuoden aikana kertyneihin kokemuksiin käytännön kasvatustoiminnasta. Näistä kokemuksista on muodostunut oma …
Tarkoituskeskeisyys nuorten itsemurhien ehkäisyssä
Miksi jotkut selviävät lähes miten suuresta kärsimyksestä tahansa? Miksi toiset vaipuvat samoissa tai samankaltaisissa tilanteissa lamauttavaan epätoivoon? Miksi jotkut ajautuvat …