Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 26 860 hakutulosta
Don Quijoten seikkailut
Keski-ikäinen Quijano näkee ympärillään ainoastaan seikkailuja. Hän päättää pukeutua haarniskaan ja lähteä pelastamaan maailman don Quijote -nimisenä ritarina. Aseenkantajanaan …
Ohjattu meditaatio ja rentoutus - Osa 1
Elämme usein stressaavaa arkea. Siksi on tärkeää löytää ainakin yksi hetki päivästä, jolloin vain olla – ilman vaatimuksia tai pakkoa tehdä mitään.Kun totut keskittymään omiin …
Rooma - Antiikin suurvalta
Sodittuaan kuusi vuotta Gallian heimoja vastaan Julius Caesar sai vuonna 52 eaa. tyytyväisenä todeta, että jälleen yksi Rooman vihollinen oli kukistettu. Lähes miljoona …
Suuria odotuksia 1
Hyväsydäminen Pip asuu siskonsa ja tämän aviomiehen kanssa samassa taloudessa. Pip on köyhä orpolapsi, joten hänen lähtökohtansa ovat varsin heikot 1800-luvun Lontoossa. Pip haluaa …
Susikoira Roi
12-vuotias Tomi kohtaa eräänä päivänä poikajengin pahoinpitelemän saksanpaimenkoiran. Tomi pelastaa koiran, jonka omistajasta ei ole tietoa. Niinpä koira jää Tomille ja saa nimen …
Kuningas Oidipus
Kuningas Oidipus hallitsee Thebaa kuningatar lokasteen ja lastensa kanssa, mutta kaupunkia uhkaavat vaikeat ajat. Jumalten mukaan kaupunki on pelastuva rutolta ja kuolemalta, …
Näkymätön mies
Kun englantilaisen kylän majataloon saapuu tuntematon mies, hänen käytöksessään on paikallisten mielestä jotakin outoa. Pian majatalossa alkaa tapahtua kummia, ja syylliseksi …
Syntyperänsä vanki
Kun Danny Cartwright päättää kosia rakastaan Beth Wilsonia, hän ei vielä arvaa miten peruuttamattomasti ilta tulee muuttamaan hänen elämäänsä. Illanvietto, jossa on tarkoitus …
Pyjamasankarit - 3 minuutin iltasatuja
Ystävykset Jere, Konsta ja Maija käyvät päivisin koulua kuten muutkin kaverinsa. Mutta nukkumaanmenoajan koittaessa he muuttuvat Pyjamasankareiksi! Öisin Gekko, Kolli ja Pöllö …
Parisuhteen huoltokirja: ohjeita miehelle
Kuinka oppia puhumaan naisten kanssa? Miksi myös miesten on tärkeää pitää kiinni parisuhteen ulkopuolisista ystävyyssuhteista? Kun perheeseen syntyy lapsi, miehen ei pidä ryhtyä …
Rikos ja rangaistus
Pietarissa köyhä opiskelija Raskolnikov suunnittelee murhaavansa saidan koronkiskurin ja vievänsä tämän rahat. Eikö maailma olisi parempi paikka, jos se vapautuisi kiskurin …