Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 17 hakutulosta
Päiväkirja sotavankivuosiltani Venäjällä 1808–1809
”Iltapäivällä herra isäni palasi Helsingistä ja kertoi minulle, että oli päätetty, että hän ja monet muut joutuvat lähtemään vankeuteen Venäjälle maanantaina 18. päivänä aamulla. …
Pandemioiden aika
Räähkä, espanjantauti, aasialainen influenssa, hongkongilainen influenssa, sikainfluenssa, korona.Pandemia on sananmukaisesti jotakin, mikä kulkee halki väestön. Suomi ja maailma …
Millaista on olla eläin?
Selkokirja.Osaako koira hävetä tekojaan? Miksi rotat nauravat? Onko norsulla hyvä muisti?Tämä kirja kertoo, miten eläinten mieli toimii ja mitkä eläimet kokevat tunteita. Eläimillä …
Taiteilijoiden Kulosaari
Miltä Kulosaaren kaupunginosa näyttää taiteilijoiden silmin?Helsingin Kulosaari tunnetaan arkkitehtien 1900-luvun alussa perustamana merellisenä huvilayhdyskuntana ja lähetystöjen …
Lamaantumaton
Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön kohtalonvuodet.Taloudellinen nousukausi, koulutustason kasvu ja yksilöllisyyden ihannointi saivat 1980-luvulla tutkijat ennustamaan …