Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 164 hakutulosta
Susikoira Roin tunturiseikkailu
Tomi ja Roi saavat tilaisuuden lähteä keväthangille Lappiin. Ystävykset eivät kauaa ehdi nauttia talvisista tunturimaisemista. Läheisestä lomakeskuksesta katoaa turisti, ja Tomi ja …
Susikoira Roi kesäduunissa
On kesäloman aika, ja Tomi aloittaa uudessa kesätyössä huoltoasemalla. Mukaan hän ottaa tietysti saksanpaimenkoiransa Roin. Kesätyöpaikka ei kuitenkaan ole yhtä rento kuin Tomi …
Susikoira Roi ja merikapteenin arvoitus
Kun Tomin, Roin ja heidän ystävänsä Soikkelin tuntema vanha merimies katoaa, kolmikko tietää, että jokin on pielessä. Merikarhu on käyttäytynyt jo pidemmän aikaa oudosti. Onko hän …
Susikoira Roi ja karkulainen
Yöt ovat jo kylmiä ja joulu koputtelee oven takana, kun Tomin kotikaupungissa tapahtuu kummia. Kajsa-niminen tyttö on lähtenyt karkuteille, eikä kukaan tiedä tytön olinpaikkaa. Kun …
Susikoira Roi ja kultakello
Tomin, Roin ja heidän ystävänsä Soikkelin kotipaikkakunnalla on pahamaineinen jengi, jonka kanssa he eivät haluaisi olla missään tekemisissä. Ystävykset ajautuvat kuitenkin …
Susikoira Roi vaarallisilla vesillä
Kun Tomi, Roi ja heidän ystävänsä Soikkeli lähtevät viettämään lomaa mökille, he eivät osaa aavistaa joutuvansa keskelle jengisotaa. Mistä konflikti on syttynyt? Susikoira Roi …
Susikoira Roi ja muukalaiset
Tomi on saanut kesätyöpaikan hienolta asuinalueelta, jossa hänen tehtävänään on maalata aita. Pian arvoalueella alkaa kuitenkin tapahtua kummallisia varkauksia. Alueen asukkaat …
Susikoira Roi ja 9 C
Tomin kouluun saapuu uusi oppilas Joni, joka ei suostu kumartamaan koulun kovikselle Lauroselle. Lauronen hallitsee koko koulua väkivallan uhalla eikä epäile vetää turpaan edes …
Jade ja oravaliiga
Teinityttö Janni on alkanut käydä uudella kuntosalilla yhdessä poikaystävänsä Tarin kanssa. Janni on iloinen siitä, että on saanut Tarin innostumaan samasta harrastuksesta. Vielä …
Talven varjot
Amy on ottanut hevoshoitola Heartlandin vastuulleen äitinsä kuoleman jälkeen. Nyt hevoshoitolan arjessa tapahtuu jälleen dramaattisia asioita – Amyn ja hänen siskonsa Loun isoisä …
Jade ja autiotalon jengi
Janni Garcia on 14-vuotias tyttö, joka elää idyllisellä Helsingin Linnunlaulun huvila-alueella. Puoliksi chileläinen Janni ei aina tunne kuuluvansa joukkoon. Hän viettää aikansa …
Jade ja kummitus
Kun Janni palaa eräänä iltana kotiinsa Linnunlaulun huvila-alueelle, hän näkee jotain pelottavaa. Pimeässä liikkuu valkoinen hahmo – aivan kuin haamu. Kaiken huipuksi haamu …