Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 337 hakutulosta

Mia-tytön surma
Eräänä kesäkuun iltana 12-vuotias Mia katosi jälkiä jättämättä kotoaan Benløsestä. Kolme päivää kestäneiden taukoamattomien etsintöjen jälkeen hänen ruumiinsa löytyi haudattuna …

Nekalan henkirikokset
Kun järjen valo sammuu ja porukassa tyhmyys tiivistyy, kun millään ei ole mitään väliä, voi käydä niin kuin kävi Tampereen Nekalassa yöllä 21. elokuuta 2007. Kaksi onnetonta …

Greenpeace Thulen tukikohdassa Grönlannissa
Grönlannin poliisijohtaja pyysi Tanskan poliisilta apua Thulen lentotukikohtaan noin viiden viikon ajaksi 1. elokuuta 2001 alkaen.Syynä tähän oli se, että Greenpeace-järjestö oli …

Kun henkirikos yritettiin lavastaa itsemurhaksi
Poliisi luuli menneensä selvittämään epäiltyä itsemurhaa talvisena maaliskuun yönä Kurikassa vuonna 1998, kun se oli hälytetty selvittämään autopaloa, jossa nainen oli palavan …

Operaatio maraton
Operaatio maratoniksi nimittämämme juttu ei olisi koskaan tullut ilmi ilman erinomaista pohjoismaista poliisiyhteistyötä. Yhteistyö perustuu päivittäisiin yhteyksiin pohjoismaisten …

Pankkikorttien kopiointi
– Olemme hiihtolomalla ja matkalla Bergeniin. Näin selitti kolme romanialaista nuortamiestä, kun heidät otettiin kiinni epäiltyinä norjalaisten pankkikorttien "skimmauksesta". …

Taideväärennöksen vakavat seuraukset
Kesällä 1997 aloitettiin eräs Islannin laajimmista poliisin tutkintatöistä, joka varsin pian tuli tunnetuksi väärennösjuttuna. Maan suurimman huutokauppatalon omistajan epäiltiin …

Kuollut kanoottimies heräsi eloon
John Darwin, 51-vuotias englantilaismies katosi jäljettömiin kanoottiretkellä. Kaikki olettivat, että hän hukkui. Perhe ja ystävät surivat syvästi äkillisessä ja järkyttävässä …

Kiinalainen palapeli
Kun ulkomaalainen hakee turvapaikkaa Suomesta, hän kohtaa hyvin pian poliisin. Joskus perusteettoman turvapaikkahakemuksen taustalta paljastuu kuitenkin rikoslain puolella säädelty …

Rikosreportaasi Suomesta 1980
Rikosreportaasi Suomesta sisältää monia jännittäviä ja autenttisia poliisiselontekoja Suomesta. Tutkintatyössä mukana olleet poliisit ovat kirjoittaneet selonteot. Kaikki tapaukset …

Kaksoismurhaajia vai marttyyreja?
Alkuvuonna 1954 pidettiin suuri ulkoministerikokous Berliinissä. Osanottajat länsivaltioista ja Neuvostoliitosta tapailivat toinen toisensa hallitsemalla alueella, myös …

Rikosreportaasi Suomesta 2013
"Jälkeenpäin Pentholm ei osoita uhreilleen minkäänlaista myötätuntoa, sääliä eikä katumusta." Kuka oli sarjakuristaja Michael Maria Pentholm, joka tappoi uhrinsa nahkaisilla …