Hakutulokset: mio ja
yhteensä 1 519 hakutulosta
Kultaiset naamiot
Lauriina on innoissaan. Hän on lähdössä etelänmatkalle perheensä kanssa. Kohde on nimeltään Melona. Melonassa asuu myös Daisa. Daisa on Lauriinan kirjekaveri. Mitä Lauriinan …
Naamio
Nuoripari. Ensimmäinen kerta. Rohkea flirttailu. Salainen, kielletty tapaaminen. Nuori opiskelija ja hänen naisopettajansa. Vanhempi herrasmies ja viaton neitsyt. Sinä, minä ja …
Jakov Korina ja kultainen naamio
Kun kotitonttu Jakov Korina kuulee slovenialaisessa linnassa asuvan isänsä kadonneen, hän lähtee oitis paikan päälle selvittämään tapausta. Perillä Jakovia odottaa …
Ylioppilas lehtorinnaamion takana
Keski-ikäinen mies matkustaa junalla jossakin Keski-Suomessa. Paitsi ettei matkusta, sillä juna on seisonut paikoillaan jo pitkään, ja ahtaudessa kärvistelevät matkustajat ovat …
Munkkikammio
Taas hetken olen onnellinen ollut.Se oli vieno ilta kesäkuunja kaupungissa pienoisessa, missäma ennen lapsukaisna leikitsin.Onnen hetki -runo vie lukijan kesäiseen yöhön pienessä …
Munkki-kammio; Runoja: suuraakkosin
Alkuper isen j ljenn s. Kustannusyhti Antigonos on erikoistunut historiallisten kirjojen uusintapainosten julkaisemiseen. Huolehdimme siit , ett n m teokset saatetaan yleis n …
Ehdollinen tuomio
Käräjätuomarina toimivan kirjailijan väkevä psykologinen trilleri oikeudenpalvelijasta, joka julistaa kovimman tuomion itselleen: alati kannoilla hiipivän pelon. Ehdollinen tuomio …
Musta hurmio
Outo kulkija mullistaa pienen saariyhteisön elämän. Toivo Pekkasen pienoisromaani Musta hurmio ilmestyi vuonna 1939. Se kertoo pienellä saarella asuvan yhteisön järkkymisestä, kun …
Huomioita autismivalmennuksesta
Esseessään Huomioita autismivalmennuksesta Pia Hämäläinen, autistinen teoreetikko, esittelee todennäköisesti autismiystävällisiä näkökulmia autismivalmennukseen. Hämäläinen …
Svarttis ja salaperäinen naamio
Merirosvot aarrejahdissa!Merirosvo Svarttis miehistöineen matkaa Marleena-nimisellä prikialuksella kohti ihanaa Etelämeren saarta. Myös Make ja Saku ovat päässeet matkalle mukaan, …
Legendoja ja Tarinoita: Tuomion Kenraalit
Legenda on herännyt, ja samalla tuomiopäivä. Tuomion kenraalit ja Woc'Ecaf ovat palanneet ja valmiina tuhoamaan koko sisämaailman. Voivatko vanginvartija, vanki, arkeologi, …