Hakutulokset: ja el
yhteensä 198 760 hakutulosta
Suden lapset
Vahvatunnelmainen jännitysromaani armottomasta pahuudesta, joka vaanii Kainuun metsissä.Kuhmolaisen eläkeläispariskunnan pihalle ilmestyy kuin tyhjästä pieni rähjäinen lapsi. Poika …
Kuningattaren tunnustus
Kaikki alkoi Wienistä. Nuori, kaunis ja hemmoteltu Maria Antonia kasvaa yltäkylläisyyden ja omien päähänpistojensa keskellä. Hääpäivänään hän muuttuu Ranskan Marie Antoinetteksi. …
Kuiske 3 Opettajan opas
Kuiske 3 Opettajan opas on painetussa muodossa oleva opettajan apuväline: Valmiit tuntisuunnitelmat helpottavat opettajan työtä. Virittelyt johdattelevat oppitunnin aiheeseen …
Ella teatterissa
Minä olen Ella. Minulla on mukava luokka ja mukava opettaja.Tai oli, sillä viime aikoina opettaja on ollut hiukan kiristynyt. Se johtuu luultavasti siitä, että hän oli häämatkalla, …
Ratsurinne 13
Eräänä sateisena päivänä Milli saa kuulla suuren yllätyksen. Hänen isoäidillään on maalla talo, jossa on asunut vuokralaisia vuosikausien ajan. Mutta nyt vuokralaiset ovat …
Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta
Nämä tarinat ovat sukua Grimmin veljesten saduille, intohimoa syvältä metsän ja viidakon siimeksestä, odottamattomia instrumentteja, kauniita naisia ja komeita miehiä kisailemassa …
Aistienvartija
Topelius-voittajan uuden Väki-trilogian toinen osaBollywood on päätynyt Riikaan tekemään hanttihommia ja elämään muiden hyväntahtoisuuden varassa. Kaikki muuttuu, kun hän saa …
Sydän pohjoisessa
Anna etsii elämänsä miestä Pohjois-Norjan henkeäsalpaavissa maisemissa.Anna ja Kjell Ivar ovat toisilleen tarkoitetut, ja se on fakta. Anna tietää, että hän kuuluu miehelle ja mies …
Yllätys menneisyydestä
Päivystävä tohtori Eliot kokee elämänsä yllätyksen, kun hän kohtaa leikkaussalissa kätilö Brian. Paljon on muuttunut siitä, kun heidän kihlauksensa äkisti päättyi. Nyt hän on …
Merenneito; Novelli
Valkoinen Saapas
Tutti-Frutti on tyylikäs rotukissa, joka on kerännyt palkintoja Messukeskuksen kissanäyttelyissä. Kun Tutti-Frutti eräänä päivänä istuu jälleen omistajansa parvekkeella, se alkaa …
My Little Pony - Daring Do ja Ikuinen kukka
Mikään ei kestä ikuisesti… vai kestääkö?Daring Do innostuu kuullessaan Ikuisesta kukasta – legendaarisesta lumotusta kukasta, jonka uskotaan antavan kuolemattomuuden sille, joka …