Hakutulokset: tai maa
yhteensä 1 885 hakutulosta
Asuinkiinteistöä kehittävä linjasaneeraus
Maamme 1960- ja 70-luvun asuinkerrostalojen saneeraus on jatkunut vilkkaana 2000-luvun alusta lähtien ja jatkuu vielä tulevaisuudessa. Myös 1980-luvulla rakennetut kerrostalot ovat …
James Cookin matkat Tyynellämerellä
Tutkimusmatkailija James Cook purjehti 1700-luvulla sellaisille Tyynenmeren alueille, joilla eurooppalaiset eivät olleet vielä koskaan käyneet. Antti Fredrik Hasselin …
Rakenteellinen paloturvallisuus
RIL 195-3-2022 Rakenteellinen paloturvallisuus. Asuinrakennukset - kerrostalot ja pientalot käsittelee asuinrakennusten paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia ja niiden …
Meren tarina
Meribiologi Jessica Haapkylä oli Jean-Michel Cousteaun filmiryhmän jäsenenä Alaskassa vuonna 2004. Ilmastonmuutoksesta ei tuolloin juuri puhuttu, vaikka merkkejä ikiroudan …
Sisunin maailma
Huippusuosittu perheromaani Etelä-Koreasta. Shim Sisun oli voimanpesä, mielipidevaikuttaja, taiteilija, muusa, pakolainen, äiti, isoäiti. Ennen kaikkea hän oli mysteeri. Koko …
Aallon etsijän päiväkirja
"Elän pikkupojan elämää. Joitakin isojen poikien töitä olen tehnyt ja joitakin isojen poikien ongelmia on ollut. Nyt asun majassa ja leikin rannalla."Elämä meren suolaamana …
Rakennusalan sanakirja
Sanakirjaan on koottu 15 000 rakennusalan termiä, jotka kattavat rakennusalan yleiset kysymykset, teoreettiset perusteet, arkkitehtuurin, aluesuunnittelun ja kaupunkirakentamisen, …
Yksityistien parantaminen
Kirja sisältää kaikille tiekunnille ja tieosakkaille tarpeellista perustietoa yksityisteiden parantamisesta - riippumatta siitä, onko parantamishankkeita vireillä vai ei. Kirjan …
Korjausrakentaminen 4
Rakenteellinen paloturvallisuus
RIL 195-2-2020 Rakenteellinen paloturvallisuus. Työ- ja toimistotilat käsittelee työpaikkatilojen ja -rakennusten paloturvallisuuteen liittyviä vaatimuksia ja niiden sovelluksia …
Mammutin paluu
Kiehtova ja helppolukuinen tietokirja yrityksestä herättää henkiin sukupuuttoon kuolleita eläimiä ja kasveja. Kirja on kuin todeksi tullutta science fictionia ja etenee …
Hämmästyttävät rakennushankkeet
Loisteliaat rakennukset ja valtavat monumentit ovat kiehtoneet ihmisiä jo tuhansia vuosia. Antiikin Kreikassa kirjoitettiin matkaoppaita, joissa esiteltiin maailman seitsemää …