Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 21 hakutulosta
Miljoonan dollarin petos
Miljonääri Harvey Metcalfella on rankka tausta. Metcalfe jäi jo nuorena orvoksi ja oppi katujen tavoille. Taustansa ansiosta Metcalfe on oppinut häikäilemättömäksi mieheksi – …
Kadonnut prinssi
Marko Loristan on 12-vuotias poika, joka muuttaa jatkuvasti maasta toiseen isänsä kanssa. Isän mukaan he ovat samavialaisia – isä kuitenkin kieltää Markoa kertomasta kenellekään …
Kunnian tähden
Kellastunut kirje näyttää ihan tavalliselta vanhalta kirjeeltä. Adam Scott on saanut sen perintönä everstinä työskenneeltä isältään. Pian Adamille kuitenkin selviää, että kirje …
Lucrezia Borgia
Lucrezia Borgia oli kuuluisa italialainen aatelisnainen, joka eli 1400-luvun ja 1500-luvun vaihteessa. Borgiaan liittyy monia myyttejä. Häntä pidetään todellisena femme fatalena – …
Minä olen Jolanda, kuningatar
Eletään Jeanne D’arcin aikoja 1400-luvun alkupuolen Ranskassa. Englantilaiset joukot hallitsevat suuria osia Ranskasta ja kylvävät kauhua ympärilleen – poikia tapetaan, nuoria …
Väkevämpi rakkaus
Reeta on jäänyt hiljattain leskeksi. Niin kuin leskeydessä ja sen tuomassa surussa ei olisi tarpeeksi kestettävää, ainoa lapsi Iiro on halunnut muuttaa kaupunkiin. Niinpä Reeta …
Asfalttipelto
Paavo, Esko ja Erkki ovat Juntusen veljekset – pojat, joista heidän äitinsä Taimi toivoo suuria. Äidin elämänihanteet perustuvat kovaan elämään maaseudulla. Pojat haluavat …
Vuosisatain vaatimus
Eletään kuningas Maunu Eerikinpojan aikaa. Suomalaiset kauppiaat Niilo Laitinen ja Lauri Uskinen eivät pidä saksalaisista kilpailijoistaan. Saksalaiset kun saavat Aurajoen parhaat …
Sikopaimen
Kauan aikaa sitten eli muuan prinssi, jonka valtakunta ei ollut kovinkaan rikas. Prinssi haaveilee menevänsä naimisiin ja niin hän lähtee kosiomatkalle prinsessan luokse. …
Täyttä ravia!
Helsinkiläinen Minna on päässyt juuri ylioppilaaksi, mutta asiat eivät sen jälkeen mene aivan niin kuin nuori nainen oli suunnitellut. Ensin Minna jää puolentoista pisteen päähän …