Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 35 hakutulosta

Kansallispuvun kulttuurihistoria
Onko kansallispuku jäänne menneiltä ajoilta vai elinvoimaista nykykulttuuria? Kansallispuvuilla on ilmaistu erilaisia suomalaisuuksia, kielirajoja, maakuntia, sukujen …

Evakkojen perilliset
Toisen maailmansodan aikana Karjalasta lähti evakkoon yli 400000 ihmistä. Valtava määrä ihmisiä asutettiin nykyisen Suomen alueelle Karjalan jäädessä rajan taakse ja …

Kuin lastu laineilla
Miten aloittelevan valtion turvallisuuspolitiikka syntyi?Suomi oli kuin lastu laineilla, jota suurvaltojen puhurit heittelivät miten sattui. Sinne mentiin, minne tuuli vei.Saksaan …

Kaupunkisotaa ja pako Tampereelta
Kranaattitulesta ja tulipaloista saavat osansa niin köyhän väen asumukset kuin teatteritalon kaltaiset arvorakennuksetkin. Vähitellen punaisen kaupungin kohtalo alkaa täyttyä. …

Talouskuri tuli Suomeen
Edellisen finanssikriisin jälkeen valtiot turvautuivat talouskurioppiin pyrkiessään saamaan aikaan talouskasvua ja pysäyttämään valtionvelan kasvun. Koronapandemian ja Venäjän …

He tekivät laulun
Kaikki tuntevat laulun Oolannin sota. Sitä on vuosikymmeniä laulettu kouluissa, yhteislaulutilaisuuksissa, partiossa ja sotaväessä. He tekivät laulun - Oolannin sodan soiva tarina …

Itsemääräämisoikeus
Yksilöiden oikeus määrätä itse omista asioistaan on yksi moraalisen ja oikeudellisen ajattelumme kulmakivistä. Mutta mistä tämä kulmakivi on peräisin? Mitä itsemäärääminen eli …

Suomalaisen yhteiskunnan historia 1400-2000
"Koskaan ei ole ollut yhtä Suomea ja yhtä kansaa, vaan maata on asuttanut vaihtuva joukko ihmisiä, jotka alkoivat kokea alueen omakseen.” Kirjassa tarkastellaan, miten valta ja …

Salaliittoteorioiden politiikat
Salaliittoteorioista on tullut osa politiikkaa ja julkista keskustelua. Millaista poliittista kulttuuria salaliittoteorioiden rooli julkisessa keskustelussa edistää?Onko viime …