Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 105 hakutulosta

Minä, Mikko ja Annikki
Minä, Mikko ja Annikki on omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja, mutta se kertoo myös kyläpahasen kasvutarinan maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. …

Mielikuvitustyttö
Mielikutustyttö kertoo lapsuuden, teini-iän ja aikuisuuden ihmissuhteista: katkeransuloisesta ystävyydestä, halvaannuttavasta ihastumisesta, näkymättömänä olemisesta ja nähdyksi …

Kaiken maailman sarjakuvat
Harri Römpötti on työskennellyt 30 vuotta sarjakuviin erikoistuneena kriitikkona ja vapaana toimittajana. Sinä aikana hänelle on kertonut työstään useampi maailman …

Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta
Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kertoo siitä, miltä tuntuu olla sekaisin. Kahdentoista sarjakuvanovellin takana ovat todelliset henkilöt, joiden …

Kuutamo ja muita kertomuksia
Tuisku Hiltusen (s. 1995) esikoisalbumi sisältää kolme pitkää sarjakuvanovellia. Kuutamo käsittelee kahden miehen suhdetta ja sijoittuu osittain haudantakaiseen elämään. Yli meren …

Olin keski-ikäinen ihmissusi!
Tapani Rytöhonka julkaisi vuosina 2002-2007 kuusi Haistakaa Vittu Comicsin numeroa. Irtonumeroita saattaa yhä löytää Itäkeskuksen metroasemalta tai hyvällä maulla valittujen kahvi- …

Ajan kanssa
Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä syntyi 1900-luvun alun Ranskassa ja kuvasi aikansa porvaristoa. Unohtumattoman romaanisarjan kerronta virtaa assosiaatioiden kautta. …

Yhesti yhes kuudennes paikas
Uskomattomia tositapauksia sarjakuvamuotoon tallentavia Yhesti-kirjasia on nyt koossa täydet puoli tusinaa. Sarja tallentaa suullista perimätietoa tarinoiden alkuperää …

Yhesti yhes viidennes paikas
Ville Pirisen (s. 1973) Yhesti-sarjan albumit kirjaavat sarjakuvan muotoon modernia suullista perimätietoa, mutta ne ovat myös tarinoita tarinoista ja niiden kertomisesta. …

Tuuli ja myrsky
He ovat kyllästyneet olemaan uhreja. He ovat saaneet tarpeekseen. He kieltäytyvät olemasta niitä, joiden ulkonäköä arvostellaan, joita mitätöidään, pahoinpidellään ja raiskataan. …

Sarjakuvanovellit 1984-2009
PAULI KALLIO on Suomen ainoa päätoiminen sarjakuvakäsikirjoittaja. Hänen tunnetuimpia lehtisarjakuviaan ovat Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Ornette Birks Makkonen, FC Palloseura, Onnen …