Hakutulokset: Kirjat kustantajalta suuri kurpitsa
yhteensä 131 hakutulosta

Polkimilla
Polkimilla perustuu Tiina Männistö-Funkin tutkimuksiin suomalaisesta pyöräilystä ja Tiitu Takalon kokemuksiin aktiivisena pyöräilijänä. Kirjassa poljetaan varsinkin Turussa ja …

Tähtienvälinen avaruus
"Luulen pitkään, että tämä on tarina meistä. Tai sinusta. Mutta tämä onkin tarina minusta. Ja se jatkuu vasta vuosia, vuosia myöhemmin." Nainen keräilee elämänsä palasia eron …

Runoja lapsille ja muille älyköille
Runoja lapsille ja muille älyköille pursuilee railakasta sanataidetta, joka ruokkii niin lapsen kuin aikuisenkin mielikuvitusta. Runoniekka Teemu Palosaari ja sarjakuvapiirustaja …

Minä, Mikko ja Annikki
Minä, Mikko ja Annikki on omaelämäkerrallinen rakkaustarina ja remonttipäiväkirja, mutta se kertoo myös kyläpahasen kasvutarinan maan merkittävimmäksi teollisuuskaupungiksi. …

Mielikuvitustyttö
Mielikutustyttö kertoo lapsuuden, teini-iän ja aikuisuuden ihmissuhteista: katkeransuloisesta ystävyydestä, halvaannuttavasta ihastumisesta, näkymättömänä olemisesta ja nähdyksi …

Vastaanottokeskus
Vuosina 2015-16 kärjistynyt pakolaiskriisi toi Suomeen enimmillään kolmessa kuukaudessa noin 32 000 turvapaikanhakijaa, pääosin Syyriasta, Afganistanista ja Irakista. Suvi Ermilän …

Päivänkakkarameri
Päivänkakkarameri on sarjakuvaromaani kulttuurien välissä kasvamisesta, yhteenkuuluvuuden tunteen etsimisestä ja hylätyksi tulemisen pelosta. Juljenka-tytto on tuntemattoman …

Kuutamo ja muita kertomuksia
Tuisku Hiltusen (s. 1995) esikoisalbumi sisältää kolme pitkää sarjakuvanovellia. Kuutamo käsittelee kahden miehen suhdetta ja sijoittuu osittain haudantakaiseen elämään. Yli meren …

Rakkaus on köyhän rikkaus
Rakkaus on köyhän rikkaus - Kootut sarjakuvanovellit luo kattavan katsauksen Tiitu Takalon tuotantoon. Teos nitoo yhteen loppuunmyytyjen Tyhmän tytön (2004) ja Jään (2008) parhaat …