Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 21 hakutulosta
Danny - koko show
Koko show alusta loppuun.Poikkeuksellisen taitavan kertojan huikea sukellus Ison D:n elämään. Kuinka Ilkka Lipsasesta tuli viihdetaivaan kiintotähti nimeltä Danny?Olet kuullut …
Tuttujen kesken Vesku
Viihteen ja kulttuurin legendan elämäkerrassa kuuluu taiteilijan oma ääni. Suomalaisten rakastaman tähden syvällinen elämäkerta antaa paljon tilaa Veskun itse kertomille muistoille …
Eila Roine
Rakastetun näyttelijän tunteikas elämäkertaSuuri yleisö tuntee Eila Roineen legendaarisista televisiorooleista, mutta elämäntyönsä hän on tehnyt Tampereen Työväen Teatterissa. …
Uuno on numero yksi
Uuno Turhapuro -elokuvien historia kootaan kansiin nyt ensimmäistä kertaa kaikkine herkkuineen. Kertojina toimivat keskeisimmät hahmot Spede Pasanen, Vesa-Matti Loiri, Marjatta …
Risainen elämä
Juice Leskinen syntyi Juankoskella helmikuussa 1950 ja kuoli Tampereella marraskuussa 2006. Vuosissa mitaten Leskisen elämä jäi melko lyhyeksi, mutta matkansa varrella hän ehti …
Muisti palailee pätkittäin
"Hei, Spede täällä, tuletko tekemään elokuvia, Virtasen Jukkakin tulee?"Yli 30 elokuvaa sekä satoja televisio-ohjelmia ja sarjoja ohjanneen Ere Kokkosen elämäkerta piirtää esiin …
Maaseudun tulevaisuus
Yhden päivän romaani pienestä kylästä, joka etsii tietään tulevaisuuteen.Suomalaisen Nasaretin kylän asukkaat järjestävät jokavuotisen Kirkastusjuhlan. Rakkaus ja omanarvontunto …
Kari Tapio. Elämä
Koko kansan iskelmätähden koko tarinaAntti Heikkisen elämäkerta Kari Tapiosta kertoo kaunistelemattomasti mutta kunnioittavasti yhden kaikkien aikojen menestyneimmän …
Yhdet vielä, Irwin
Rooli, joka lopulta vei koko miehen. “Pala palalta se otti sieluni. Irwinismin piti olla vain leikkiä, myytävää imagoa tanssien järjestäjille. Mutta se myytiinkin salaa minulle. …