Hakutulokset: Hakutulos
yhteensä 19 hakutulosta
Lapsen oma lintukirja
Upeasti kuvitetussa tietokirjassa seurataan sadun muodossa sinitiaisen elämää syntymästä vuosi eteenpäin. Tarinoiden lomassa tarjotaan tarkkaa tietoa lintujen käyttäytymisestä ja …
Lapsen oma metsäkirja
Suositun lasten luontokirjasarjan uusin teos vie seikkailuun upeaan suomalaiseen metsäluontoon.Kirjan tarinaa kuljettaa Nuppu Liituri, nuori liito-orava, joka lähtee etsimään omaa …
Tonttu Toljanteri ja joulupukin uudet vaatteet
Moni tuntee hyväsydämisen ja kommelluksille alttiin Tonttu Toljanterin, mutta harva tietää, kuinka hän nuorena tonttuna tutustui joulupukkiin. Kaikki alkaa päivästä, jolloin …
Lapsen oma ötökkäkirja
Eräänä päivänä Kiia Kimalainen varisuttaa vahingossa Nellin ja Niilon päälle taikakukan siitepölyä, jolloin sisarukset kutistuvat aivan pikkuisiksi. Kiltti keltalaitasukeltaja Keke …
Tonttu Toljanteri ja joulupukin salainen tehtävä
Tonttu Toljanteri esiintyi ensi kerran Yleisradion joulukalenterissa vuonna 1998. Suuren suosionsa siivittämänä tonttu jatkoi seikkailujaan kuudessa eri joulukalenterissa, kahdessa …
Lapsen oma luontokirja
Miihkali metsänhaltija kutsuu 4-9-vuotiaat lapset seikkailuun ja tutkimusmatkalle Suomen keväiseen luontoon, pihoille ja lähimetsiin. Järvet, purot ja suot, tunturit ja niiden …
Lapsen oma perhoskirja
Kauniisti kuvitettu lasten tietokirja kuljettaa lukijan sadun keinoin keskelle perhosten ihmeellistä maailmaa. Ihan pikkuruisiksi kutistuneet Nelli, Niilo ja mummi pääsevät …
Pikkumuurahaisen jännä päivä
Pikkumuurahaisen jännä päivä on erityislaatuinen kirja, sillä sen tekemiseen osallistui parikymmentä 3-7-vuotiasta lasta. Aina kirjoitettuaan muutaman sivun kirjailija luki kirjaa …
Elppu matkalla kotiin
Edu Kettusen kirjoittama ja kuvittama tarina neuvokkaan Elppu-koiran seikkailuista.Elppu, Siiri ja Pentti ovat lomalla Senegalissa. Mukavaa on, mutta kotiin lähtiessä tapahtuu …
Eläinten ennätyskirja
Hauska lasten tietokirja selvittää eläinmaailman ennätyksiä usealla eri tavalla. Jos eläimet järjestäisivät olympialaiset, niin juoksukilpailun voittaisi gepardi ja …
Suomen lasten aarrelaivat
Jännittävä lasten tietokirja kutsuu sukeltamaan seikkailuun. Merten pohjassa lepää vanhojen laivojen hylkyjä, joista jokaisella on oma tarinansa. Suomen vesistä niitä voi löytää …
Mennään onkimaan!
Mutkaton ja innostava kirja kesäonkimisesta lapsille ja heidän vanhemmille kalakavereilleen.Onkiminen tarjoaa unohtumattomia yhteisiä elämyksiä lapsille ja aikuisille perinteisen …